Suuri itku

Eilen oli mukava päivä, kunnes rakas kissamme päätti pilata sen. 

Ben päätti sitten juosta täysillä tv-tason päälle jossa minun rakastamani partyliten rannikon valot hurricanet sijaitsivat. Siis todellakin sijaitsivat, ne joita olen varjellut ja ihaillut. Joo, olen materialisti, sillä miltei rakastin niitä. Niin niitä oli kaksi, nyt niitä on yksi. Koska Ben päätti juosta täysillä tv-tason päälle ja siitä syntyikin niin kamala sirpaleiden helinä ja kiljunta, ettei kauheampaa oo kuultu. Ei varmaan jäänyt epäselväksi naapureillekkaan että meillä tapahtui jotain. Ihanaa tämä väsymys ja raskaus ja se yhdistettynä kissaan joka tuhoaa mun omaisuutta. Voin kertoa ei hyvä yhdistelmä. Kissakin pelkäs tunnin verran mua ja mun edessä meni maata myöden. Eikä vielä tänäänkään uskalla katsoa kuin alta kulmien mua päin. Ja joutui olemaan kylppärissä arestissa yli tunnin ja tällä kertaa minä en antanut periksi ja heltynyt päästämään vähällä. Tais jotain mennä kissan pää koppaan kun tänään ei tarvinnut kuin vähän ääntä korottaa ja käskeä lopettamaan juokseminen, niin johan kissa pysähtyi. Jes, kerrankin se tottelee mua(ees päivän;) ). No ollaan me jo pötkötelty vierekkäinkin, joten oon mä jo vähän leppynyt, vaikka anteeksi en anna että se hajotti mun kauniin somisteen.

Mietin että pitäiskö tuo jalka osa jättää Benille palkintopokaaliksi tästä suorituksesta. ;) Täytyy kyllä sen verran sanoa, että tämä oli ensimmäinen kerta kun jotain oikeesti hajoaa kissojen toimesta. Jos ei yhtä kaatunutta kukkapurkkia lasketa. Ada kerran pudotti somisteita, mutta ei saanut niitä rikki. Tällä kertaa tuli sellaset kunnon vahingot, tämän hurricanen lisäksi myös yksi kynttiläpurkki meni halki, josta alle puolet oli poltettu, nyt joutaa roskiin sillä sitä kun ei oikeen voi polttaa ilman sitä purkkia ja kynttilää kun ei saa mahtumaan minkään muun purkin sisälle. Tässä kohtaa kai todetaan vain että, elämä on.