Joulupäivänä

Joulupäivä ei ollut ihan sellainen kuin aiemmin olin kuvitellut. Olin ajatellut, että silloin ollaan rauhassa kotona ja neiti saa leikkiä rauhassa uusilla leluillaan. Mutta niinkuin pitäisi jo tietää niin mitään ei kannata suunnitella etukäteen liian hyvin. Aattoaamusta tajusin, ettei toisella kissallamme ole kaikki hyvin. Joulupäivänä soitettiin eläinsairaalaan ja saatiin iltapäiväksi aika. Toivoin koko sydämestäni, että rakas kissamme olisi vain stressaantunut joulusta ja ihan pian kaikki olisi hyvin. 

Lääkäri reissu päättyi kuitenkin sillä surullisimmalla tavalla. Meidän oli päästettävä kissamme kivuistaan ja päästettävä taivaan kotiin.

Ben oli minulle ollut jo seitsemän ja puolen vuoden ajan se rakas tukipilari, ihana karvapallero. Ben kulki usein perässäni, tuli illalla viereen nukkumaan sekä usein päiväuniaan nukkui sylissäni. Illalla kun katsottiin telkkua oli hän useimmiten vieressämme sohvalla. 

Ben oli luonteeltaan hyvin päättäväinen ja tiesi aina mitä tahtoi. Silti hyvin lapsirakas, tykkäsi touhuta myös lasten kanssa. Ja jos ei ollut saanut huomiota niin saattoi tulla lelujen päälle nukkumaan tai piirustuksen jos joku piirsi. 

Ben tykkäsi nukkua lämpimissä paikoissa, usein hänet löysi peittojen alta. Sekä saunomaan hän tuli aina kanssamme. 

Vaikka Ben rakasti olla lämpimässä, luntakin hän joka talvi tuli ihmettelemään. Kissamme ei saa olla kuin valvotusti ulkona, joten aina silloin tällöin käytiin yhdessä ulkoilemassa. 

Meidän pienestä Adasta näkee sen kuinka hän kaipaa isoveljeään. Normaalit arkirutiinit kun olivat heillä niin vahvasti. Esim. Ada on tottunut, että kun saa märkäruokaa Ben syö ensin ja vasta sitten hän. Nyt kun antaa märkäruuan hän maukuu ja odottelee lautasen vieressä, mutta ei Ben ei tule mistään. Ensimmäiset päivät hän maukui ja jopa kerran mourusi, mutta mistään ei Ben ilmestynyt. Adasta näkee, sen että se on surullinen ja kaipaa Beniä. On äärettömän raskasta katsoa kun kissasta näkee, että kaipaa toista eikä se toinen enää tule. Onneksi on kuitenkin syönyt ja tehnyt tarpeensa normaalisti, joten ei tarvitse niistä asioista olla huolissaan. 

Toista kissakaveriakin olen miettinyt, mutta tiedän että tahtoisin Benin takaisin en mitään uutta kissaa, joten vielä ei ainakaan ole aika kolmannelle uudelle kissalle. Olen kyllä jo parisen vuotta sitten sanonut ettei Adan ja Benin jälkeen tule uusia kissoja, koska aina siivotessani ja muutenkin kiroan kun karvoja on joka puolella. Mutta kyllä sen vaan huomaa kun on toinen kissoista jo poissa niin kodissa on tyhjempää kuin ennen. 

Ben saatettiin viimeiselle matkalleen tuossa sydämen muotoiseen fleecepeittoon käärittynä pieneläinten hautausmaalle. Vielä pitäisi käydä hakemassa jokin kaunis kivi sinne Benin muistoksi. Nyt siellä kun on vain väliaikainen puusta tehty merkki, jolla pystyimme merkkaamaan kissamme viimeisen leposijan, jotta kukaan ei häiritse hänen hautarauhaansa.

 

Tulen aina kaipaamaan tämän ihanan pörröisen ystäväni silkinpehmeää turkkia, sitä luottoystävää jota Ben minulle oli. Kun poikani kuoli, yksi joka aina lohdutti minua oli Ben. Kun odotin tyttöämme, Benistä näki kuinka se vahti minua. Hän oli aina kiltti, vaikka omatahtoa löytyikin. 

Lepää rauhassa rakas Ben. <3