keskiviikko 24. joulukuuta 2014

23.luukku

Tänään ollaan siivottu ja laitettu joulujuttuja valmiiksi. Kinkkukin paistettiin jo tänään ja illalla leivottiin kinderpiirakkaa kahvin kanssa. Aamulla meitä odottaa kuusi koristelua varten. 

 
Ensimmäinen Olivian joulu. Oliverille vietiin illalla kynttilä ja pikkuinen kuusi. Kamera vain jäi harmikseni kotiin. Jospa huomenna ehtisi valoisaan aikaan ottamaan haudasta kuvan. 

Jouluisia kuvia saatte nähdä sitten aaton jälkeen kun meillä on aikaa istahtaa koneen ääreen. Aatto aamu menee vielä valmistellessa ruokia ja kattaessa pöytää ja se kuusikin koristellaan. Joulurauhan julistus katsotaan telkkarista.  Sitten nautitaan hyvästä ruuasta rakkaiden seurassa, harmi vaan ettei kaikki rakkaat pääse saman pöydän ääreen. Kahvitellaan ja toivotaan jospa tonttu kävisi tuomassa lahjoja, kun luulen, että pukilla on niin kiire ettei meille ehdi. Sitten olisi vuorossa rakkaiden haudoille kynttilän viemisiä. Viimeiseksi menemme vielä mieheni isovanhemmille kahville, josta sitten illanhämärässä kotiin nukkumaan. 
Kuulostaa hyvin kiireiseltä, mutta joulurauhanjulistuksen jälkeen meillä ei enää kiirehditä vaan nautitaan joulusta. <3

2 kommenttia:

  1. Kiitos teille Joulusta. Ruoka ja seura olivat parasta <3
    Halauksin mummi

    VastaaPoista