Ihanista ihanin raskas syksy

Syksy on ollut hyvin ihanaa aikaa, mutta samalla myös todella raskas minulle. Lapseni ovat aivan ihania, eikä syksyni heidän takiaan olekaan ollut raskas. Olen joskus vähän, no tai vähän enemmänkin ankara itselleni enkä aina haluaisi tunnustaa tai antaa itselleni periksi, sitä tosi asiaa että masennus meinaa viedä mukanaan. Haluan vain näyttää ulkopuolisille, että kaikki on oikein hyvin.

Uuden vauvan syntymä toi mukanaan mieleen esikoisen menetyksen ja toi samalla pintaan ne kaikki asiat mitä olen menettänyt hänen kanssaan. Samalla kun nuuskuttelen ihanaa vauvaa, toinen puoli sydämestä huutaa ikävää ja surua. Se ei välttämättä näy päälle päin ja näin ollen monetkaan eivät ehkä ole ymmärtäneet, etten tänä syksynä ole jaksanut kaikista asioista pitää huolta. Olen yrittänyt antaa itselleni anteeksi etten vaan jaksa kaikkea, ja luvan nauttia niistä asioista jotka koen itselleni tärkeäksi. Välillä onnistuen, välillä epäonnistuen. 

Kun oma mieli ei pysy hyvänä ja vähän masentaa, toinen puoli huutaa älä välitä muista, ota itsellesi aikaa. Mutta kun ne muiden ihmisten mielipiteet ja kommentit satuttaa, menee sitä itse taas syvemmälle siihen kuoppaan ja ääretön uupumus valtaa mielen. Juuri kun olet ajatellut, että kaikki on hyvin tulee uusi pommi joka horjuttaa koko hyvän äitiyden olon, niin voin sanoa että kyllä olin taas syvällä kuopassa. Muutaman päivän päästä kun taas sanotaankin että kaikki on hyvin, mietit, miksi ihmeessä oman mielen piti järkkyä niin paljon, vaikka äitinä tiesin kaiken olevan kunnossa. 

Esikoisen menettämisen jälkeen olen huomannut, että voin masentua hetkeksi aivan pienimmistäkin asioista, sellaisistakin kun tiedän että voisi antaa mennä toisesta korvasta saman tein ulos. Mutta kun sitä mielentasapainoa ei ole saanut tasapainoon suuren menetyksen jälkeen, on se vaan vissiin koottava pala palalta takaisin. Ehkä jonakin päivänä olen taas niin vahva, etten ota itseeni niin pienistä asioista ja voin unohtaa ne murehtimatta ja miettimättä liikaa. Elämästä tulisi kuitenkin nauttia joka päivä niin kuin se olisi viimeinen. 

Tällä hetkellä tuntuu taas paremmalta, mutta koskaan ei tiedä mitä nurkan takana odottaa. 

Tänä syksynä olen löytänyt uudestaan liikunnan ilon ja täytyy sanoa, että jos sitä ei olisi, en olisi edes näin vahva nyt, mitä olen. Kiitos kuuluu yhdelle rakkaista ystävistä, joka viikko toisensa jälkeen kannustaa lähtemään mukaan jumppiin tai lenkille. Joka myös kyllä saa aika useasti olla terapeuttina minulle. Toivon että osaan olla tarvittaessa tukena omille ystävilleni.