Päiväunien pelastaja

Meillä neiti on aina nukkunut päiväunensa parhaiten ulkona. Sisälle jos laittaa nukkumaan unet ovat tosi lyhyet. Alkutalvesta tai no oliko se mikään talvi vielä marraskuussa, mietin että mitäs sitten kun pakkaset tulee, kaikki meidän rattaisiin sopivat lämpöpussit olivat lyhyitä tai ohkasia. Joten oli pakko alkaa etsimään jotakin mikä menisi sitten koko talven. 

Löysin Nordlysin untuvamakuupussin, jonka saa jatkopalan ansiosta tosi pitkäksi. Se riittääkiin vielä pituudesta varmaan ainakin seuraavat kaksi talvea, jos vielä vaan nukutaan ulkona. Ja on tosi lämmin sekä kaunis mielestäni. 

 Kovimmillakin pakkasilla, silloin kun oli reippaasti yli -25, riitti makuupussin sisälle sisävaatteet ja niiden päälle villavaatteet, merinovilla kauluri, villasukat ja villalapset ja päässä oli villapipo. Sekä laitoin vielä lampaantaljan lämpöpussin alle, jotta vyön rei'stä ei pääse kylmä tulemaan. Sekä jalkapeitto vielä päälle. Tästä läpöpussistasaa suuaukon kiristettyä hyvin, joten vain kasvot jäävät näkyviin. Tyttö nukkunut hyvin pussissa  ja on aina ihanan lämmin herätessään. 

Minulla on ollut vielä tapana laittaa tuo hyttysverkko talvella, siltä varalta ettei mikään eläin pääse suoraan vaunuihin menemään. Kissaverkkokin meiltä löytyy, mutta sitä ei saa niin kauhean hyvin viriteltyä näihin brioihin, joten sitä en ole nyt laittanut. Koskaan ei ole onneksi mikään eläin pyrkinyt vaunuihin. Ihan kovimmilla pakkasilla laitoin vaunuverhon tuohon suuaukon eteen ja solmisin kiinni vaunuihin, niin että siihen jäi kuitenkin ilmanvaihtoaukot. Mutta näillä pikkupakkasilla jätän enemmän tilaa ilmanvaihtumiselle, kuitenkin katson ettei suoraan vaunuhin pääse tuuli. 

Ihana talvi

Nyt se talvi on vihdoin täällä ja me nautitaan täysillä ulkoilmoista. Mä oon niin talvi ihminen kuin vain voi olla. On ihanaa kun ulkona on kaikkea tekemistä. Neiti sai joulupukilta plaston rattikelkan ja nauttii sen kyydissä olemisesta vaikka kuinka paljon. Kun vaan joku jaksais toimia moottorina ja vetää loputtumiin. Käytiin viime perjantaina ekan kerran pidemmällä ja hyvin sujui kelkalla meno. Käytiin hautausmaalla ja vaikka meiltä on sinne päin oikeastaan pelkkää ylämäkeä niin neiti istui tyynesti kyydissä eikä edes pudonnut kertaakaan, jota vähän pelkäsin ennen kuin lähdettiin matkaan. 

Viikonloppuna neiti sai testata ekan kerran hiihtämistäkin ja hyvin sekin sujui ensikertalaiselle ja vieläpä niin ettei ole tänä talvena kenenkään nähnyt hiihtävän. Mutta niin vaan neiti tiesi miten suksilla tulisi mennä eteenpäin. Sukset tosin on vielä vähän pitkät sekä sauvat, mutta ei se kokeilua haitannut. 

Neiti on myös oppinut kolaamaan pihaa, joten munhan ei enää tarvitse pihaa putsata kun sen voi hoitaa lapset. ;) Meillä kun hoitolapsetkin ovat viikolla hyvin innokkaita kolaajia. Välillä täytyy oikeen ihmetellä miten lapset jaksaa kolata ja kolata pihaa, mutta hyvä että tekemistä riittää. Liukurimäessäkin ollaan muutamasti käyty ja voi että siellä kuuluu riemunkiljahduksia kaikilta lapsilta. Ja onhan se kivaa, muutaman kerran kun itsekin testasin. :D On muuten hauskaa mennä pitkien liukurien kanssa yhdessä lasten kanssa ja muutenkin pitkien liukurien avulla on paljon helpompaa lapsille opettaa sekin taito. Toivottavasti vielä piisaa muutaman viikon lunta jotta saadaan nauttia näistä ihanista ulkoilukeleistä. 

 

Joulupäivänä

Joulupäivä ei ollut ihan sellainen kuin aiemmin olin kuvitellut. Olin ajatellut, että silloin ollaan rauhassa kotona ja neiti saa leikkiä rauhassa uusilla leluillaan. Mutta niinkuin pitäisi jo tietää niin mitään ei kannata suunnitella etukäteen liian hyvin. Aattoaamusta tajusin, ettei toisella kissallamme ole kaikki hyvin. Joulupäivänä soitettiin eläinsairaalaan ja saatiin iltapäiväksi aika. Toivoin koko sydämestäni, että rakas kissamme olisi vain stressaantunut joulusta ja ihan pian kaikki olisi hyvin. 

Lääkäri reissu päättyi kuitenkin sillä surullisimmalla tavalla. Meidän oli päästettävä kissamme kivuistaan ja päästettävä taivaan kotiin.

Ben oli minulle ollut jo seitsemän ja puolen vuoden ajan se rakas tukipilari, ihana karvapallero. Ben kulki usein perässäni, tuli illalla viereen nukkumaan sekä usein päiväuniaan nukkui sylissäni. Illalla kun katsottiin telkkua oli hän useimmiten vieressämme sohvalla. 

Ben oli luonteeltaan hyvin päättäväinen ja tiesi aina mitä tahtoi. Silti hyvin lapsirakas, tykkäsi touhuta myös lasten kanssa. Ja jos ei ollut saanut huomiota niin saattoi tulla lelujen päälle nukkumaan tai piirustuksen jos joku piirsi. 

Ben tykkäsi nukkua lämpimissä paikoissa, usein hänet löysi peittojen alta. Sekä saunomaan hän tuli aina kanssamme. 

Vaikka Ben rakasti olla lämpimässä, luntakin hän joka talvi tuli ihmettelemään. Kissamme ei saa olla kuin valvotusti ulkona, joten aina silloin tällöin käytiin yhdessä ulkoilemassa. 

Meidän pienestä Adasta näkee sen kuinka hän kaipaa isoveljeään. Normaalit arkirutiinit kun olivat heillä niin vahvasti. Esim. Ada on tottunut, että kun saa märkäruokaa Ben syö ensin ja vasta sitten hän. Nyt kun antaa märkäruuan hän maukuu ja odottelee lautasen vieressä, mutta ei Ben ei tule mistään. Ensimmäiset päivät hän maukui ja jopa kerran mourusi, mutta mistään ei Ben ilmestynyt. Adasta näkee, sen että se on surullinen ja kaipaa Beniä. On äärettömän raskasta katsoa kun kissasta näkee, että kaipaa toista eikä se toinen enää tule. Onneksi on kuitenkin syönyt ja tehnyt tarpeensa normaalisti, joten ei tarvitse niistä asioista olla huolissaan. 

Toista kissakaveriakin olen miettinyt, mutta tiedän että tahtoisin Benin takaisin en mitään uutta kissaa, joten vielä ei ainakaan ole aika kolmannelle uudelle kissalle. Olen kyllä jo parisen vuotta sitten sanonut ettei Adan ja Benin jälkeen tule uusia kissoja, koska aina siivotessani ja muutenkin kiroan kun karvoja on joka puolella. Mutta kyllä sen vaan huomaa kun on toinen kissoista jo poissa niin kodissa on tyhjempää kuin ennen. 

Ben saatettiin viimeiselle matkalleen tuossa sydämen muotoiseen fleecepeittoon käärittynä pieneläinten hautausmaalle. Vielä pitäisi käydä hakemassa jokin kaunis kivi sinne Benin muistoksi. Nyt siellä kun on vain väliaikainen puusta tehty merkki, jolla pystyimme merkkaamaan kissamme viimeisen leposijan, jotta kukaan ei häiritse hänen hautarauhaansa.

 

Tulen aina kaipaamaan tämän ihanan pörröisen ystäväni silkinpehmeää turkkia, sitä luottoystävää jota Ben minulle oli. Kun poikani kuoli, yksi joka aina lohdutti minua oli Ben. Kun odotin tyttöämme, Benistä näki kuinka se vahti minua. Hän oli aina kiltti, vaikka omatahtoa löytyikin. 

Lepää rauhassa rakas Ben. <3 

Joulua 2015

Oikein hyvää ja rauhallista joulua 2015 kaikille!

Tänään meillä on siivouspäivä ja sen jälkeen rauhoitumme joulun viettoon ja haetaan kuusi sisälle ja koristellaan.