Syksy

Syksy on todellakin tullut, sen huomaa kylmenevästä ilmasta ja yöpakkasista. Sekä kaikista niistä upeista väreistä mitä tuolla ulkona on. Olen jo kauan tykännyt syksystä. Ihanaa kun voi laittaa lämpimät vaatteet päälle ja villasukat jalkaan, tulematta itselle liian kuuma. Ulkona on ihanan raikas ilma hengittää. 

Tämä syksy on erilainen, tämän syksyn piti olla erilainen. Tämän syksyn piti olla pitkiin aikoihin paras syksy, mutta tästä syksystä on tullut synkin syksy pitkään aikaan. Oma jaksamiseni vaihtelee hirveästi päivien mukaan. Välillä jaksaa vaikka mitä ja taas välillä olo on sellainen, ettei mikään huvita ja mitään ei jaksaisi. 

Omaan jaksamiseen auttaa uusi ystäväni, joka on minulle erittäin rakas ja tärkeä. Ilman tätä uutta ystävyyttä ei tätä synkkää ja surullista elämänvaihetta jaksaisi näin hyvin. On joku jonka kanssa puhua lapsensa menetyksestä, niin että se toinen tosiaan tietää mitä se on. Ja samalla voidaan sanoa ääneen ne kaikki hassuimmatkin ajatukset, jotka ovat tulleet tämän kohtukuoleman myötä. Onneksemme me olemme hyvin samanlaiset, ihan niin kuin oltaisiin aina tunnettu. Viime tiistaina nähtiin ja mentiin yhdessä puolukkaan. Vaikka puolukkasato jäi melko köyhäksi, niin omaan jaksamiseen sai taas paljon lisää. Sain ystävältäni tuliaisen. Terraviivan kauniin sisustuslaatan. Teksti on niin sopiva meidän lapsillemme. Ajattelin, että voisin viedä sen haudalle, mutta en raaski viedä nyt, koska talvi on tulossa ja tulee kylmät ilmat ja lunta, ettei se sitten vain mene halki tai mitään muuta kummallista tapahdu. Mutta keväällä voisi asiaa miettiä uudestaan ja viedä sen sinne. Mutta nyt se saa olla Oliverin kuvan vieressä olohuoneen pöydällä. (Otin kuvan siis laatasta eripaikassa kuin missä sitä pidän.) Tosin sopisi se tuohon tauluhyllyllekkin, jossa Oliverin pupusoittorasia ja pipo ovat.

Ulkokuori

Ulkokuori voi joskus niin sanotusti pettää. Pettää ihmisen luulemaan jotakin muuta kuin se on sisältä päin. Valitettavasti niin usein tässä viime aikoina olen joutunut tähän törmäämään. Sillä vaikka minä kuljen ihmistenilmoilla normaalin näköisenä, niin ei se sitä tarkoita ettei sydämeni huutaisi tuskaansa ja ikäväänsä. Vaikka käyn jumpassa, kaupassa, ystävien luona ym.. niin en minä silti ole unohtanut poikaani tai lakannut suremasta häntä. Mutta en minä vain ole sellainen ihminen, että lähtisin itku kurkussa jumppaan tai kauppaan. Jos lähden haluan lähteä sinne sen näköisenä kuin normaalistikin, toki mustia silmän alusia ja alakuloista ilmettä ei oikein pysty peittelemään. Mutta jos minulla on heikko hetki, enkä pysty kyyneleitä välttämään jo silloin kun kotoa tulisi lähteä niin en minä silloin lähde minnekkään. Sille ei tietenkään pysty mitään jos jossakin tilanteessa vain se itku tulee, kun sitä ei vain pysty kokonaan kontroilloimaan. Mutta lähtökohtana kuitenkin on se, että haluan näyttää normaalilta kun olen jossakin jossa on paljon ihmisiä. Ja sitten tämä tietenkin johtaa siihen, että monet ihmiset luulevat minun olevan vahvempi kuin olen tai jo niin sanotusti päässyt yli lapseni kuolemasta.Mutta voiko lapsensa kuolemasta päästä koskaan yli tai voiko sitä koskaan hyväksyä? Siihen en usko, mutta uskon surun tulevan kevyemmäksi ajan kuluessa tai ainakin toivon niin. Tietty on asioita joita mielelläni sovin ja teen vaikka en kaikista vahvin olekaan, mutta niihin asioihin pystyy tsemppaamaan itsensä etukäteen. Kuitenkin tahdon elää mahdollisimman normaalia arkea mitä voi surun kanssa elää. Mutta kuitenkin välillä on pysähdyttävä miettimään omaa jaksamista. Ja toivon, tietenkin että kaikki uskaltavat pyytää ja kysyä asioita minulta, kyllä minä sitten vastaan jos en jaksa tai pysty tekemään. Sillä en sovi mitään mitä en halua tehdä tai jaksa tehdä. 

Tänään vietetään kuolleiden lasten muistopäivää. Tänäänkin sytytän kynttilän rakkaalle esikoiselleni, Oliverille. Sekä muille tärkeille lapsille, jotka ovat aivan liian aikaisin joutuneet lähtemään taivaan kotiin.

Willow tree

Siskoni tilasi meille surunvalittelu lahjaksi willow treen our gift patsaan. 

Firmasta josta siskoni tilasi sen sai suoraan tilattua meille kotiin. Muuten kaikki meni tosi hyvin, mutta kahden viikon toimitusaika muuttuikin 2,5 kuukauden toimitusajaksi. Ja siskoni sai tehdä töitä sen eteen, että se lähetettiin meille. Onneksi kyseessä oli siskolleni tuttu ihminen, jolle hän sen lähetti koska jos ajatus on lähettää surunvalituksena patsas ja toimitus on 2,5 kuukautta niin idea menee aika mönkään. Itse tiesin, että meille on tämä tulossa ja siskoni on muutenkin osoittanut meille surunvalittelunsa. Mutta kyllä häntä silti harmitti kun toimitus kesti niin kauan. Mutta nyt on kaikki hyvin ja Oliverin kuva,- jalan- ja kädenjälkikehyksen vieressä komeilee perhe patsas.

3 kk

Tänään tulee kuluneeksi Oliverin syntymästä kolme kuukautta. 

Minulla on enää kuukausi äitiyslomaa ja sitten alkaisi työt. Olen käynytkin jo "tutustumassa" päiväkotiin ja ensi viikolla olisi taas tarkoitus mennä käymään. Jos lapsetkin käy tutustumassa hoitopaikkaan niin kyllähän minunkin täytyy käydä työpaikkaan. Tosiasissaha siis päiväkoti on minulle tuttu ja aikuiset siellä ovat tuttuja, mutta lähinnä käyn totuttelemassa itseäni olemaan ison lapsijoukon keskellä oman menetykseni jälkeen.

 

Äidillä on kova ikävä esikoistaan. Suru on muuttunut pikku hiljaa helpommaksi ja hyviä päiviä on enemmän. Mutta kun se suru ja ikävä iskee kunnolla, se kuoppa tuntuu syvemmältä kuin aikaisemmin, toki sieltä pääsee helpommin ylös kuin ennen. Mutta eihän se ikävä koskaan lähdekään kokonaan pois, päivä päivältä muuttaa muotoaan. 

Kesän loppu

Karnevaalikausi blogissa on kesän loppu-kuvakilpailu.

Käykää kurkkimassa sieltä lisää ja osallistukaa myös itse kisaan, jos ette oo vielä osallistuneet. Siellä on kivat palkinnot.

Ajattelin itse osallistua ylhäällä olevalla kuvalla kilpailuun. Auringonlaskun tuoma puna taivaalla, viljapellolla usvaa ja voin tuntea sen viljan tuoksun nenässäni joka tulee joka vuosi kun kesä on lopuillaan.
Olen tosi huono keksimään mitään nimiä tai muutakaan luovaa joten olen tässä pähkäillyt kuvan nimeä jo monta hetkeä ja en todellakaan mitään luovempaa keksinyt.

Joten nimeksi kuvalle annan tylsääkin tylsemmän "illan hämärtyessä".

Syksyn värejä

Meille on saapunut kotiin syksyn värejä. Värit tulivat valojen muodossa, jotka ainakin olivat muistaakseni viime syksynä täällä blogimaailmassakin hyvin suositut. Himoitsin niitä jo silloin, mutta en vain löytänyt mistään kaupasta täällä meidän kaupungissa, eikä tullut tilattuakaan mistään. Nyt niitä on tullut tänne meidänkin kaupungiin sisustusliikkeeseen myyntiin. Mutta minäpäs en ostanutkaan niitä sieltä enkä siis "aitoja" valoja vaan menin ja ostin tälläset kopiot eli prismasta on mun pallovalot kotoisin. Mä tykkään niistä silti. Tuovat kivasti vähän väriä sisälle.

On kyllä jotenkin kivemman näköiset luonnossa kuin tässä kuvassa!

Nimi

Tänään oli ilmestynyt Oliverin haudan ristiin nimi ja sukunimi. Nyt se tuntuu jotenkin niin lopulliselta. Meidän vauvan nimi on haudan ristissä. Miten se jotenkin alkoi tuntumaan entistä lopullisemmalta kun sen nimen näkee siinä. Vieläkin välillä tuntuu siltä kuin se olisi vain pahaa unta tai sitä toivoo, että oman lapsen menetys ei olisi totta. 

Olen viime viikolla aloittanut uudestaan zumbaamisen ja se on mielestäni hyvä "lääke". Saa tunniksi jotain tekemistä jossa ei pahemmin ehdi ajatella. Tosin siellä joutuu tutuille selittämään tilanteestamme. Kurjaa kun ihmiset tulevat onnittelemaan ja sitten joutuukin kertomaan omasta surustaan. Miten sitä niin paljon mieluummin ottaisi ne onnittelut vastaan. Tänään zumbassa eräs tuttava kovin varovaisesti kysyi minulta, saako minua onnitella. Sanoin ettei kannata. Hän sanoi, että minun olemuksesta näkee ettei onnitteluihin ollut syytä. Tilanne oli paljon helpompi meille molemmille. On helpottavaa kun vastapuolen ihminen osaa lukea minun olemusta niin, että tietää ettei nyt ole aihetta onnitteluille. Toisaalta se on myös pelottavaa miten minä voin olla niin avoin kirja, että minua pystytään lukemaan niin. Mutta hän onneksi tuki minun päätöstä tulla zumbaan eikä tuominnut minun päätöstäni. Osalla ihmisillä kun on omia mielipiteitä siitä miten minun tulisi surra ja mikä olis oikea tapa. Minä olen sitä mieltä, että jokainen ihminen suree omalla tavalla ja jokaisen tapa surra on oikein. Ei suremiseen ole väärää tapaa, jokainen löytää varmasti oman tavan suremiseensa.

Tähtilaatikko

Lupasin erillisen postauksen tähtilaatikosta. Oikeastaan en tiedä olisiko se sitä oikeasti kaivannut. Mutta siis Oliverin tavaroille on nyt oma laatikko, johon voin ne kaikki muistot laittaa talteen. Laitoin sinne eilen adressit, kortit ja lehdet joissa on hautaansiunaamis ilmoitukset. Mutta Oliverin peittoa, pipoa ja pupusoittorasiaa en vielä halunnut laittaa. Ne mielestäni saa olla vielä esillä tuolla vauvanhuoneessa. Vauvanhuonehan on Oliverin huone, tavallaan. On tämä vaan jotenkin niin epäoikeudenmukaista. En vaan vieläkään voi ymmärtää miksemme poikaamme saanut kotiin. Tuo "muistolaatikko" on pyöreä ja väriltään harmaa jossa valkoiset tähdet. Vaikka osan "tavaroista" laitoin jo tuonne laatikon sisälle ei se tarkoita sitä, että tahtoisin lapseni unohtaa. Mutta mielestäni korttien ei enää tarvitse tuossa pöydällä olla esillä. Lastani en tule koskaan unohtamaan. 

Rakasta esikoistani. 

Tähtiä tähtiä

Meille on tässä viime aikoina muuttanut kotiin paljon tähtiä. Kaikki alkoi kaiketi siitä kun ostin Oliverille pipon, tähtipipon ja kankaan pinnäsängyn päiväpeitolle, joka oli tietty tähtikangasta. Nämä ostin siis jo ennen Oliverin kuolemaa. Sen jälkeen on kotiimme ilmestynyt kaikenlaista tähti juttua. Nyt on lasten-ja vauvanhuoneessa tähtimatot. Lastenhuoneen verhot ja sohvanpäällinen tähtikankaasta. Sekä olohuoneeseemme muutti koristetyynynpäällisiä joissa on tähtiä ja tähtitorkkupeite. Kodissa on myöskin majaillut tähtilyhty jo pidemmän aikaa. Olisiko meillä jo tähtiä tarpeeksi vai liikaa vai vieläkin liian vähän?!? Lisäksi myös ostin itselleni tähtihuivin, se vaan nyt oli niin ihana. Sekä Oliverin tavaroille (muistoille, adresseille ja korteille) mummi osti tähtilaatikon. Siitä kuva sitten vaikka omassa postauksessa.

Heinäkuussa meille muuttanut uusi sohva ei sentään ole tähtisohva. ;) Vaan ihanan iso tummanharmaa. Nyt mahtuu enemmänkin vieraita samaan aikaan olohuoneessa istumaan. Olisikohan nuo koristetyynynpäälliset tarvinnut silittää ennen käyttöä, kun niin kovin ryppyisiltä näyttävät. No rypistyyhän ne käytössäkin ja ei meidän huushollissa niin tarkkoja olla.