perjantai 2. kesäkuuta 2017

Päätös joka ei ehkä ollutkaan lopullinen

Päätin muutama päivä sitten, että tämä blogi hiljenee. 
Minulla on ollut tosi hidas kone, joten blogin kirjoittaminen on ollut todella puuduttavaa ja kun sitä aikaa ei muutenkaan ole liikaa, sekä väsymys painaa aivan liian usein. Mutta sain mieheltäni käyttöön nopeamman, joten miten se mieli vaihtuikin taas, jospa sittenkin kirjoittaisin taas silloin tällöin. On vaikea jättää jotakin joka on ollut tärkeä itselle. 

Viimeinen kuluva vuosi on ollut, no jotkut tietävätkin jo, enemmän ja vähemmän raskas, mutta samaan aikaan onnellinen. On raskasta kokea samalla syvää surun aallokkoa ja samalla katsoa ja iloita lastensa seurasta. Saan olla onnellinen jokaisesta rakkaasta lapsestani. Mutta minulla on myös oikeus olla surullinen, sanoo kuka tahansa mitä siitä. Jos ei ole itse kokenut oman lapsensa kuolemaa, on myöskin turha sanoa ettei se vaikuttaisi äidin tunteisiin vielä vaikka kohta esikoisen syntymästä ja kuolemasta tulee kuluneeksi neljä vuotta. Suru on erilaista, mutta matka on vielä kesken, tulee ehkä aina olemaan, en tiedä. Onneksi minulla on mukanani tässä matkassa aivan ihana mieheni sekä rakkaita ystäviä joiden kanssa saan asiasta keskustella. Kiitos kun ootte jaksanut mua, vaikka mä en aina ole ollut ihan paras ystävä teille. <3

Luin tekstin kohtukuolemasta puhu muru blogista ja se oli aika osuva teksti, kyyneleet tulivat poskille. Muistin taas erilaisia asioita esikoisen viimeisistä hetkistä. Miten ne tulevatkin mieleen pala palalta vaikka onkin jo luullut, että on muistanut kaiken, mutta taas tuleekin uusia tuntemuksia ja muistikuvia. Lääkkeitä en ole syönyt näiden vuosien aikana suruni vuoksi enkä siis muutenkaan, mutta jos olisi tarvinnut olisin varmasti myös ne ottanut. 

Minusta oli todella kauniisti kirjoitettu seuravaa tekstin alle: Voit myös pyytää anteeksi. Tarinan äiti kertoi lohdullisesti, että aina voi palata ja sanoa, anteeksi kun en ymmärtänyt suruanne. Toivon, että tämäkin kirjoitus osaltaan hälventää kohtukuolemaan liittyvää tabua. Kohtuun kuollut vauva on yhtä tärkeä vauva perheelleen kuin eläväkin. Eikä elävä ikinä korvaa häntä. <3 (kursivoitu lainattu blogista puhu muru) Joskus olisi itsekin halunnut, että tökerösti kommentoineet olisivat tulleet sanomaan anteeksi jälkeenpäin. Ymmärrän, että tilanteessa kun kuulet toisen menettäneen vauvansa on vaikea tietää mitä sanoisi. Mutta jos et tiedä mitä sanoisit, sano vain otan osaa. Koska liian usein sanat joita et tarkoittanut loukkauksesi satuttaa kuitenkin sitä joka on menettänyt rakkaimpansa. Elävä lapsi ei koskaan korvaa esikoistani, joten minua ei lohduttanuta tieto, että olin nuori ja saan varmasti uuden lapsen. Eikä sekään lohduttanut kun toinen lapsemme oli syntynyt ja minulle sanotaan nyt voit olla onnellinen kun sinulla on tuo ihana tyttö sylissä. Kyllä, minä olin onnellinen, mutta silti minulla oli lohduton suru. 

Meillä lapsille on alusta saakka kerrottu isoveljestä ja edelleen kerrotaan ja käydään haudalla säännöllisesti. Tällä viikolla esikoisen ja keskimmäisen nimipäivänä käytiin haudalla ja kuopuksemme alkoi vilkuttamaan. Hän on yleensä tähän mennessä nukkunut vaunuissa tai sitten ollut ihmeissään missä ollaan, mutta nyt päätti hymyillä ja vilkuttaa. Keskimmäisellä on ollut jo todella kauan tapana kun mennään haudalle hän katsoo kukat läpi ja talvella kynttilät pois ja uusi tilalle sekä vilkutus ja lentosuukot. Nyt pikkuisinkin on ottamassa tätä tapaa itselleen. Joskin edelleen mietin, että ajatteleeko keskimmäinen edelleenkin isoveljen olevan hautakivi. Joskus mietin kyllä, että on kurjaa kun lasteni elämä pyörii hautausmaan ympärillä, että miksi näin piti tapahtua juuri meidän perheelle tai ylipäätänsä kenellekkään. Keskimmäinen jos saa päättää mennäänkö käymään kaupassa vai hautausmaalla, valitsee hän melkein aina hautausmaan, mutta toisaalta onhan se ihanaa, että hänellä on lämmin suhtautuminen asiaan, eikä se hänen mielestään ole mitenkään kummallista mennä sinne. 

Tulipa tästä tekstistä taas hyvin pomppiva ja en tiedä tuliko minun ajatukseni ihan selkeästi esille. En ketään tahdo loukata, enkä ketään arvostele tässä tekstissä enkä kenestäkään puhu tässä, nämä kaikki asiat ovat omia pääni sisällä liikkuvia ajatuksia. On taas hyvä välillä kirjoittaa ne pois sieltä. Tosin en enää tiedä olisiko parempi kirjoittaa vain itselle eikä jakaa omia tuntemuksia avoimesti kaikille. Mutta tekee sitä niin tai näin, aina se on toisten mielestä väärin ja toisten mielestä oikein. Joten en taida jaksaa ajatella muita, jos ei pysty hyväksymään minua sellaisena kuin minä olen, en minä sille mitään mahda. Minähän olen tälläinen. :)

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Lapsimessut vauvan kanssa

Sunnuntaina vietettiin vauvan kanssa lapsimessupäivää. Päivä oli ihan erilainen kuin taaperon kanssa. Ehdittiin siis kunnolla shoppailemaan ja kuluttamaan rahaa. Toki välillä syötiin ja vaihdettiin vaippaa. Sekä vauva sai pienet itkut aikaan kun uni ei meinannut tulla vaunuissa ja tämä äiti tietenkin oli unohtanut manducan kotiin joka olisi tässä tilanteessa pelastanut kantamiselta ja varmasti suuremmilta itkuilta. Mutta kun vauva sai tarpeeksi tankattua läheisyyttä tuli lopulta uni vaunuissa ja loppu aika meni vallan mainiosti kun vauveli vaan nukkui.Eli jos haluaa enemmän shoppailla on kannattavampaa mennä vauvan kanssa. Tosin paras ratkaisu olisi tietenkin mennä yksin. ;) Tosin oma taaperoni rakastaa myös ostoksien tekoa, että hänen kanssaan sekin onnistuisi, mutta tämä äiti ei ehkä jaksa katsella niin tarkkaan kaikkea kuin hän katselisi sekä en pystyisi olla messuilla koko päivää niin, että taapero ei pääsisi niihin kaikkiin ihaniin juttuihin joita siellä on lapsille järjestetty. 
Lapsimessuilla saa siis kulumaan kivasti rahaa. Mutta siellä on onneksi ihania messutarjouksia aina, joten kaikki on tosi superedullista, eisk vaan?! ;) 
Meidän messuostoksiin tarttui sunnuntaina taapero tula, ajatellen tulevia lapin reissuja, manduca kun alkaa taaperolle käymään jo vähän pieneksi, tai käyttömukavuus aikuiselle siinä tulee huonommaksi ison lapsen kanssa. Pikkuinen sai bugiksiin elodie detailsin istuinpehmusteen sekä hän sai myös autoiluja varten  napikas merkin collaritakin. Napikas on muuten ekologisesti Suomessa valmistettu vaatemerkki. Löytyi myös ale kopasta by Pinjan koru. Sekä taaperolle toin oppi ja ilon tehtäväkortit.
Ostin Tulan Ipanaiselta, josta sai ihanaa opastusta repun käyttöön vaikka aikaa oli enää vain kymmenen minuuttia ja messut menivät kiinni. Ihastuin tähän kuosiin heti ja niin kuulemma moni muukin on ihastunut. Tula tuntuu taaperolla monta kertaa paremmalta kuin manduca. Manducan kanssa käytiin talvella hiihtämässä niin, että tuo isompi neiti oli selässä ja koska paneeli on siinä niin paljon pienempi kuin tässä taaperotulassa, niin lapsi pääsee keikkumaan puolelta toisella joka tekee kantajalle raskaan olon. Sain myös ihanan neuvon miten saada lapsi pois tulasta ilman toisen aikuisen apua. En malta odottaa kesää, että pääsen lappiin testaamaan tätä. 

Osallistuin messuille bloggaajapassilla.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Lapsimessut taaperon kanssa

Perjantaina vietettiin taaperon kanssa lapsimessupäivää. Messupäivä painoittui enemmänkin tekemiseen kuin ostoksiin. 
Messuilla on kyllä kivasti tekemistä lapsille. Tällä kertaa meidän neitikin tykkäsi touhuta ja tehdä, eikä ollut niin arka kuin aiemmin on ollut. Oli pallomereä, erilaisia temppuratoja, pomppupatjoja, legoja, jättilegoja, poliisiautoa sekä poliisimoottoripyörää. Paloautoa josta sai laskea liukumäkeä. Hiekkalaatikkoa ja erilaisia satuhahmoja sekä niitä niin ihania (ärsyttäviä) ilmapalloja. Ärsyttävän siis noista ilmapalloista tekee sen, että taapero huiskii sen kanssa joka paikkaan ja sitten se tippuu päivän aikana miljoona kertaa sekä menee rikki ja sitten tuleekin se iso itku. Paras olisi jos ne jaettaisiin vasta kun lähdetään kotiin. :) Messuilla on myös paljon erilaisia arvontoja joihin kannattaa osallistua. :)
Ehdin piipahtamaan kyllä ostoksillakin. Ihania kojua täynnä merkkivaatteita mm. Silverjungle, Pomp de lux, blaa, metsola, name it, gugguu, vimma ja mini rodiniakin näkyi. Tällä kertaa en ostanut yhtään vaatetta. Meillä tyttöjen vaatekaapit pursuaa vaatteista, joten ei kannattanut ostaa oikein mitään. Ja sitäpaitsi ensi viikolla ilmestyy Silverjunglelta lisäyksiä, joten tiiän että tämä äiti sekoaa ja ostelee taas kaikkea. :D 

Messuilta olin jo etukäteen ajatellut ostavani silikonisen pilvitabletin ja sen ostinkin. Sekä olin päättänyt ostaa aventin pillimukeja pikkusiskolle, koska niitä on aina tuolta edullisesti saanut. Yhden silikonisen tai jotain sinne viittaavaa materiaaliltaan olevaa ruokalapun ostin, jonka saa näppärästi rullattua ja näin olen se on helppo pitää mukana. Xylitolipastilleja tuli myös ostettua kilon verran. Sekä molemmille tytöille uikkarit. 

Huomenna on vielä luvassa messupäivä numero 2 vauvan kanssa. Jospa sitten ehdittäisiin keskittyä enemmän vielä ostoksiin.

Osallistuin messuille bloggaajapassilla.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Lapset harrastaa, muskari

Me ollaan käyty tyttöjen kanssa tänä keväänä muskarissa. Ja nyt mietin miksen mä silloin isosiskon kanssa mennyt kun hän oli pikkusiskon ikäinen, ajattelin että se ei jaksa olla hereillä kun sekin oli aamupäiväunien aikana. Mutta nyt harmittaa, sillä tuo pikkusisko saa niin paljon itselleen muskarista. Hän on aivan täpinöissään siellä, soittaa rytmikapuloilla tai rytmimunalla sekä tanssii ja nauraa. Onneksi sentään nyt isosiskokin on meidän mukana tuolla ja hän nauttii ja laulaa ja soittaa soittimilla.
Muskari on ollut meidän viikon kohokohta. Pikkusisko oppisi jopa taputtamaan muskarissa. On niin ihanaa seurata kahta eri ikästä lasta siellä, joista näkee erillä lailla sen innostumisen ja nauttimisen. Ja mikä parasta musiikki on aina hyväksi lapsille. Meillä on aivan ihana muskariope ja hänellä on aivan ihanat jutut ja laulut aina siellä ja koko kerta on aina sidottu hienosti johonkin teemaan. Ja mikä parasta kun pienet lapset pitävät toistosta, on joka kerran alkulaulut olleet samat joissa vielä huomioidaan jokainen lapsi omalla vuorolla.