sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Tulos

Kerran kun kyselin että mitä keksin näihin: 


Nyt näin pääsiäisenä saivat symmetriat sisälleen nämä: 


Vähän tuollaista sisalheinää ja kolme koristemunaa. Miltäs ne nyt sitten näyttää?

Pääsiäisenä

Pääsiäisenä oli ulos piiloutunut suklaamunia, joita kummipoika ja pikkuveli löysivät. 


Pääsiäisenä yritettiin kattaa myös uudestaan kauniimmin, mut ei menny kyllä yhtään paremmin. Kaikilla kauhea nälkä ja pikaisesti lautaset pöytään. Onneksi oli sentään siskon tuomat servetit pääsiäiskuvilla.


 Oikeestan ei ees kehtais tätä kuvaa julkaista, mutta laitetaan se nyt niin tiedätte ettei tästä mun kauniisti kattamisesta vaan tuu mitään. Täytyy varmaan jonnekkin kursseille lähteä.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pitkäperjantaina

Pitkäperjantaina vietettiin meillä mieheni nimipäiviä, tai vietettiin ja vietettiin. Mutta vieraita oli tulossa ja toivathan ne muutaman lahjankin sankarille. Nimpparisankari sai isä kirjan ja vauvaoppaan sekä taisi namejakin ja arpoja tulla. Minulla oli tietenkin sitten vuoro tehdä naposteltavaa kahvipöytään tai vuoro ja vuoro. Kummasti se vuoro on aina mulla. ;) No en valita sain itse kuitenkin päättää mitä tehdään. Päätin tekaista pari suolaista piirakkaa, daimkakun ja minikorvapuusteja. 

Daimkakku on erittäin helppo ja nopea valmistaa siksi sen valitsinkin tehtäväksi. Eli tehdään vain kääretorttupohja, laitetaan se puoliksi. Ensin toinen puolikas kääretortusta jota voi hieman kostuttaa, siihen päälle kermavaahto, rouhittua daim suklaata ja kinsukikastiketta. Toinen puolikas siihen päälle ja samat jutut päälle ja kakku on valmis. :) Kerroksia voi halutessaan tehdä useammankin jolloin siitä saa muhkeamman. 



Suolaisten piirakoiden pohjat teen mustikkapiirakkapohjan ohjeella, mutta jätän sokerin pois. Päälle laitan mitä itse tekee mieli. Tänään meille valmistui kinkku ja kasvispiirakka. 

Eli piirakan pohjaan tulee 150 g voita (sulatettuna) itse käytän usein margariinia, (1 dl sokeria, jota en siis näihin suolaisiin pohjiin laitattanut), 1 muna, 3 dl vehnäjauhoja ja 1 tl leivinjauhetta. Nämä aineet sekoitetaan yhteen ja painellaan piirakkavuoan pohjalle, itse teen vielä haarukalla "reikiä" pohjaan. Sitten vaan päällinen siihen päälle. 

Kinkkupiirakkaan meni tällä kertaa, 3 munaa, juustoraatetta, 2 dl ruokakermaa, kinkkukuutioita, pilkottu sipuli sekä mausteita. 



Kasvispiirakkaan tuli 3 munaa, 2 dl ruokakermaa, voimakasta koskenlaskija sulatejuustoa paloina, mausteita ja porkkana-parsakaali-kukkakaalisekoitusta. Tähän piirakkaan olisi kannattanut laittaa hieman myös tavallista juustoraastetta sitomaan sitä, sillä jäi aika vetiseksi, mutta silti tämä piirakka meni kuin kuumille kiville joten maku ei tainnut huono olla. ;)








tiistai 26. maaliskuuta 2013

Keväthangilla

Perjantaina oli aikaa nauttia keväthangista. Minulla oli vain yksi lapsi hoidossa, joka toi sukset mukanaan ja niinpä mentiin viereiselle pellolle hiihtelemään. Oli niin kaunis keväinen auringonpaisteinen aamu, että kyllä kelpasi. Hankikanto, joten ei edes latua tarvinnut. Mukavaa ajanvietettä. Monesti työpäivän jälkeen olen ajatellut, että voisi lähteä hiihtelemään, mutta raskaus teettää sen verran väsymystä ettei heti jaksa lähteä ja aurinko ehtii laskemaan ennen kuin jaksaisi. Viikonloput menee niin nopsaan ohi, mutta jos pääsiäisenä vielä ehtisi edes kerran suksien päälle. :) Ens talvena vois sitten vauvan kanssa käydä keväthangilla hiihtelemässä. Vauva manducaan ja sukset jalkaan. :) Eli peukut pystyyn, että meidän vauva tykkää manducasta. :)


Mulla on muuten yläasteikäisenä hankitut sukset vieläkin käytössä ja on muuten hyvät. Ainoastaan uudet monot hommasin kun vanhat oli kaks numeroa liian isot nykyään. 

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Lauantai illan pika kattaus

Ajattelin kerrankin, että panostaisin lauantai iltana ja kattaisin pöydän kauniimmin. No miten siinä sitten taas kävikin niin, että se perus setti pöydälle joka kruunattiin vain serveteillä. Ja kuvista näkyy taas, että voi kun toi vois oikeesti käyttää joskus niitä hienoja astioita joita sillä on kaapit pullollaan. Mutta mitä se laittaa vaan erivärisiä muovikippoja pöydälleen. No onneksi ne oli ees tupperin, niin jos se vaikka pelastais ees jotain. Mutta ruoka oli ainakin ihan täydellistä. On kyllä kannattanut pitää pitkää tortilla taukoa, niin nekin maistuu ihan taivaalliselta tällä hetkellä. Täytteeksi jauhelihaa (yleensä meillä on ollut kanaa, mutta nyt kun mä oon raskaana en saa sitä kunnolla alas), salaattia, tomaattia, kurkkua, juustoraastetta, aurinkotomaattidippiä ja tortillakastiketta. Itse kun en tykkää siitä tortillakastikkeesta vai mikä lie sen oikea nimitys on, niin tykkään laittaa tortillojen väliin kermaviiliin tehtyä dippikastiketta. 


Hyvin säälittävän näköinen pikakattaus, no jos mä sitten joskus jotain parempaa väsäisin. Oli vaan niin kauhee nälkä, että silloin mukamas näytti hyvältä, mut ei kyllä näissä kuvissa. 

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ihanaa palmusunnuntaita!



Tää raskaus on kyllä sekoittanut mun pään kokonaan sillä, eiliseltä kauppareissulta olisi tarvinnut saada kaikki ihanat pääsiäiskarkit kotiin. :)



No ostin sitten vaan muutaman kinderin, virvon varvon suklaapatukoita, lentävä luuta lakritsi patukoita ja tipu karkkeja. ;)


Niin ja jos niitä raskauskiloja ei vielä oo ku ihan vähän tullut niin entäs sitten pääsiäisen jälkeen. ;)


torstai 21. maaliskuuta 2013

Vadelma, ihanuudet!

Tällä kertaa jotain ihanaa uutta minulle. :)

Tilasin viikonloppuna crocsin saappaat vadelman värisenä. Olisin jo viime syksyny tahtonut, mutta mistään ei tuntunut löytyvän sitä mun väriä oikeessa koossa. Nyt löytyi crocsin verkkokaupasta ja ne oli vielä alennuksessa. Joten oli pakko heti tilata vaikka vielä ei ihan tarkene näillä kuljeskella ulkosalla. Onneksi mulla on loskakeleihin crocsin talvisaappaat. Eli näitä uusia käytetään vasta kevään kauniissa kurakeleissä sekä kesällä ja syksyllä. Mut on ne aikast herkut vai mitä?!? :)



tiistai 19. maaliskuuta 2013

vauvan kuulumisia

Meillä oli viime viikon keskiviikkona rakenneultra. Päästiin katsomaan mitä vauvalle kuuluu. Kaikki oli kunnossa ja hienosti. Minä tosin en nähnyt meidän pientä muutakuin tulostetusta kuvasta, kiitos tyksin remontin. No isi näki vauvaa munkin edestä, se riittää mulle tällä hetkellä ja se, että vauvalla on kaikki hyvin. Mutta olishan se ollut itsekin kiva nähdä vauvan liikkeitä, mutta kun tyksissä on remontti meneillään ei siellä ole tällä hetkellä kahta ruutua, josta vauvaa pystyisi katselemaan ainoastaan se josta ultraaja katseli ja se ruutu oli ainakin puol metriä mun edessä ei mitenkään mahdollista, että siitä olisi pystynyt kurkkimaan. Eikä ultraaja edes voinut vähän vilauttaa mulle päin sitä. Enkä sitten itse rohjennut pyytää kun siellä aina sitä ruuhkaa on ja jotenkin vähän kireä tunnelma. Sentään uskalsin kysyä näkyisikö vauvan sukupuoli. :) No mutta meidän vauvelihan oli päättänyt ettei jalkoväliään näytä, joten se jäi vielä salaisuudeksi. Ensi kuussa olisi uusi ultra jospa sitten hän suostuisi näyttämään kumpaa hän on. Vaikka ei sillä ei se niin tärkeää ole, ainoastaan se että hän olisi terve.


Tässä olis uusin vauvamahakuva rv 21+0
Niin ja ei sieltä, ei löytynyt vieläkään kahta vaikka useat niin epäilevät.



maanantai 18. maaliskuuta 2013

Ihonhoitotuotteita

Ajattelin välillä kirjoitella jotakin muuta kuin vauva tai raskaus juttuja. Eli ajattelin kertoa ihonhoitotuotteista joíta tällä hetkellä käytän ja johin olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. 

Aloitin viime syksynä taas uudelleen käyttämään säännöllisesti colosen ihonhoitotuotteita. Itse käytän kasvojen puhdistukseen puhdistusvoidetta (creme de nettoyage) ja kasvovettä (lotion tonigue sensitif) ja kosteutukseen (creme egalisante). Lisäksi käytän savinaamiota (masque a l argile verte) aina kun vain ehdin ja muistan tehdä sen. Savinaamio on myös hyvä kun on tulossa jotkin tärkeät juhlat tai muu sellainen meno, että tahtoo kasvojensa näyttävän hyvältä. Savinaamion kun tekee ennen meikkiä se auttaa ettei naama hikoile ja kiillä niin paljon meikin alla. Lisäksi jos päivän aikana on tullut uusi finni kasvoille voi savinaamiota laittaa yöksi näpyn päälle ja sen pitäisi purkautua yön aikana kasvoilta. Tätä en vielä itse ole kokeillut, jotenkin olen ollut laiska, mutta joskus vielä kokeilen kun tulee kunnon näkyvä näppy. 



Olen ollut hyvin tyytyväinen näihin ihonhoitotuotteisiin. Aluksi kesti muutaman viikon ihonpuhdistautuminen kasvoissa, huonojen ja erilaisten puhdistustuotteiden jäljiltä. Olen aina ollut huono käyttämään samaa merkkiä pitkään ja siksi aina kun vaihtaa merkkiä on aluksi tullut hirveesti uusia näppyjä ym., ja kaikki tuotteet vain ei oikeasti kunnolla puhdista. Poistavat meikin, mutta jättävät epäpuhtaudet ihon alle. Nyt kun olen käyttänyt colosen tuotteita syksystä saakka, ihoni on raskaudesta huolimatta paljon puhtaamman näköinen ja mukavamman tuntuinen. Tuota puhdistusvoidetta kun käytetään tulee joka kerta puhdistusvoidetta "hieroa" kasvoihin niin kauan, että missään ei näy sitä valkoisena vaan, että se on imeytynyt kasvoihin. Näin se puhdistaa kasvot parhaiten. Sen jälkeen huuhdellaan vedellä tai pyyhitään pois vanulapulla. Minä huuhdon itse aina veden kanssa sen pois. Sen jälkeen kasvovettä ja kosteusvoidetta. Aamuisin et tarvitse käyttää kuin kasvovettä ja kosteusvoidetta.

Lisäksi olen käyttänyt colosen irtopuuteria siitä saakka kun olen puuteria alkanut käyttämään. Joten se jo varmasti kertoo sen, että en suostu mitään muuta puuteria hommaamaan. Colosen irtopuuteri (poudre de beaute) on ihanan kevyt ja mikä parasta yksi ja ainut käy kaikille. Tätä irtopuuteria voidaan käyttää myös lapsille suojaamaan lasten kasvojen ihoa pakkasilla. 

Pari viikkoa sitten tilasin myös meikintehostukseen tarkoitetun silver touchin, jonka avulla voi viimeistellä meikin tai laittaa tuomaan arkeen pientä juhlaa. ;)

Jos haluat lukea enemmän tietoa colosen tuotteista niin tietoa löytyy paremmin täältä

Minä en siis itse näitä myy, enkä ole mikään kauneudenasiantuntija, mutta halusin jakaa myös teidän kanssanne tuotteet joihin olen ollut hyvin tyytyväinen. 

Siskoni on luvannut vielä tänä keväänä pitää colose kutsut, katsotaan mitä uutta silloin hankin. :)

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Lastentarvikkeet

Nyt on aika miettiä mitkä lastentarvikkeista on jo hankittu vauvaa varten ja mitkä puuttuu.



Kuvasta puuttuu ainakin itkuhälytin, 1 tuttipullo, tuttipurkki :), harsoja on myös tuolla muutama, hmm onkohan meillä jo jotakin muutakin...

Kuvasta on unohtunut kirjoittaa nuo yhdistelmävaunut ja niihin tilasin samalla uv-hyttysverkon.

Seuraavat ainakin puuttuvat vielä:



Kuvasta puuttuu hankintalistalta mitä tarvitaan ennen vauvan tuloa: tuttipulloja lisää, tutteja, tuttiketju, harsoja tarvitaan kyllä lisää, reunapehmusteet pinnäsänkyyn?, vaippoja, nenäimuri, kuumemittari jolla olis helppo ja nopea mitata kuume, kaikki vauvaöljyt, talkit, rasvat yms., Mitäköhän muuta vielä puuttuu?!?

Joko olette kyllästyneet näihin vauvajuttuihin?!? No voin kertoa ettei juuri oo loppumassa nää vauvajutut täällä blogissa. Katsotaan jos joskus jonnekkin väliin jotakin muutakin keksisin.


Tuttipurkki

Täytyyhän tuteille olla oma purkki, vai mitä? :)

Näin tuttipurkin yhdessä sisustusliikkeessä jo noin kaksi vuotta sitten kun meille ei ollut tietoakaan vauvasta. Silloin jo päätin, että tuon minä tarvitsen jos joskus vauvan saan. Tällä viikolla olin kävelemässä kyseisen sisustusliikkeen ohitse ja olihan minun pakko mennä katsomaan onko niitä siellä vielä. Ja, jippii olihan niitä vielä. Nyt meidän vauvaa odottaa kotona oma purkki hänen tuteilleen.



Tuttipurkki on keraaminen ja cult desingnin. Ja joka sivulla on siis eri kuva ja lukee tutit, niin kenellekkään ei pitäisi jäädä epäselväksi mitä tässä purkissa säilytetään. ;)


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Niiiiin Ihana!!!

Niin ihana, etten jaksaisi millään odottaa, että pääsen käyttämään sitä. Nimittäin hoitolaukkua. Mä tilasin sen mitä pohdin täälläkin jos aikaisemmin. Tosin eri paikasta, koska sieltä mihin linkin olin laittanut olivat loppuneet, ennen kuin mä sen ehtisin tilaamaan. Mut miten se onkin niin nätti ja just sellanen kun mä aattelin et se olis. Siis joka euron arvoinen. Siis ja joo tiedän se maksoi hunajaa, mut mä ihastuin siihen niin valtavasti, et sain jo melkein ahdistus kohtauksen kun näin, että se oli sieltä yhdestä paikkaa loppu ja muualla se maksoi 90 euroa. Se jo mikä olis suolanen hinta, onneksi mä sain mun oman halvemmalla. Mutta joo silti se maksoi ihan tosi paljon. Mutta sitähän käytetään sitten koko rahan edestä. Nyt en vaan millään malttais jaksaa odottaa että pääsen käyttämään sitä, mutta en kyllä vielä oo valmis et tää vaavikaan syntyis, joten odotellaan. Pakataan sitten hyvissä ajoissa sairaalakamppeet vauvalle siihen laukkuun. 


No onpas suttuinen kuva, mutta en nyt jaksa enää tässä vaiheessa mennä uutta ottamaan joten kestäkää tämän kanssa. ;)

Laukku on siis se babymel Amanda ja väri on quilted pewter.



Tilasin muuten sen todella hyvään aikaan koska tällä hetkellä myös sielläkin mistä tämän tilasin maksaa kyseinen hoitolaukku sen 89 euroa ja siis minä maksoin tästä 74,90 ja sekin hinta kirpasi ja paljon.
 

torstai 14. maaliskuuta 2013

Öljy

Siskoni ehti moneen otteeseen mainostamaan ja käskemään muakin ostamaan bio oil- öljyä. Joka on tarkoitettu raskausarville, sekä muillekin arville ja ihon epätasaiselle sävylle, kuivuneelle ja ikääntyneelle iholle. Mulla vaan kesti aika monta viikkoa ennen kuin mä sen muistin ostaa. Tätähän myydään ihan isoimmissa marketeissakin. Itse ostin sen prismasta ja hinta oli hiukan alle 12 euroa. Hyvin riittoisalta tuo tuntuu vaikka onkin pieni pullo. Iho jää ihanan tuntuiseksi ja toivon mukaan estäisi raskausarpien tulemisen. Se jäänee nähtäväksi. Tämä on minusta myös mukavan tuoksuista. Tästä tuoksusta jää varmaankin vauvamaha mieleen. ;)



maanantai 11. maaliskuuta 2013

Iso odotettu paketti

Iso odotettu paketti saapui keskiviikkona. Mieheni kävi sen hakemassa matkahuollosta ja minä sain kunnian avata sen kotona. :)


Kissojakin tietty paketti kiinnosti ihan mahdottoman paljon, mitäköhän sieltä tulee. Onneksi kissat eivät pettyneet, vaikka sisältö ei ollut heille. He tyytyivät leikkimään pahvilaatikon sisällä.






Niin teitä varmaan kiinnostaa, mitä sieltä paketista sitten oikein paljastuikaan. ;)









 Paketista paljastui vanhanajankehto tulevalle vauvalle. 

Adakin sitä sitten heti testasi, onneksi ei tämän jälkeen ole ainakaan vielä siitä omaa nukkumispaikkaansa tehnyt. Tosin siinä ei vielä patjaa ole joten sekin varmaan vaikuttaa asiaan. Ajattelin äitiyspakkauksen patjasta tehdä tähän sopivan kokoisen patjan, koska ei usko että vauvaa tahdon pahvilaatikkoon nukuttaa, nyt kun meillä on tämä kehto ja pinnasänkykin aioitaan hankkia vielä.


Tämä kehto tule meille käsittelemättömänä ja itse aionkin tämän maalata valkoiseksi. Ja toiseen päätyyn sitten tulevaisuudessa kirjoitetaan vauvan/vauvojen nimet jotka tässä kehdossa nukkuvat. Joten tästä jää kaunis muisto ja meidän vauvammekin voi sitten jos perheen joskus perustaa käyttää omille lapsilleen tätä kehtoa ja siitä on sitten mukava katsella minkä nimiset vauvat siinä ovat kauniita unia ottaneet. 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Ihanaa naistenpäivää!

Oikein ihanaa naistenpäivää kaikille ihanille naisille!


P.s. taisin tuntea ihan oikeasti ekaa kertaa pienen vauvani potkaisut :)

torstai 7. maaliskuuta 2013

Jotain pitäisi keksiä

Jotain kivaa pitäisi keksiä vielä...



Sillä näiden partyliten symmetrioiden sisälle, pitäisi siis keksiä jotakin. Laitoin tuonne ylös tuollaista tarranauhaa. 

Mutta mitä sisälle?!?

Vihreitä höyheniä? Onko liian aikaista pääsiäiseen on vielä aikaa. Vihreää hiekkaa mietin on ehkä liian raskasta, kun tahdon että siellä olisi sisällä jotain kevyttä ja jotain keväistä.

Eli jos jollain on ehdotuksia niin otetaan vastaan. :)


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Täällä ollaan

Nyt oltais jo pahimmilta flunssan oireilta tervehdytty. Pientä nuhaa ja yskää on, mutta muuten voidaan jo paljon paremmin. Huh huh, mut olipa kamala flunssa, toivottavasti ei hetkeen tuu takaisin. 

Viikonloppuna vietetty pikkuveljen nimppareita, oltu siskolla hiusten värjäyksessä ja leikkauksessa. Lumihommiakin päästiin taas tekemään, tosin alkaa jo olemaan mun osalta tehty tänä talvena, sillä sen verran kipeetä tekee selkään ja vatsaan jo. Muuten vointi on raskauden osalta ollut ihan ok. Pientä iltapahoinvointia on taas tullut kurkkimaan, mut ei onneksi mitään suurta. Maha on taas kasvanut ja on minusta jo tosi iso pallo. ;)

 Mitäs sanotte, onko tämä jo valtava?!?


 Näyttääpäs tuo paita mustalta tässä kuvassa, vaikka onkin luumun värinen. Kuvassa mulla on myös hankkimani meksikolainen bola-koru. Tilasin sen täältä. Siellä oli hyvin nopea toimitus, tilasin iltapäivällä ja seuraavana aamupäivänä se oli jo postilaatikossa. Omassani on tähti, sydän ja kukka. Sitä ei enää löytynyt tuolta sivuilta, on siis varmaan loppuunmyyty tällä hetkellä tai sitten vain ei osunut mun silmään. Must tää on kiva raskausajan koru ja ääni jota siitä tulee niin sitä ei kyllä edes huomaa, joten ei se ainakan herätä huomioita.


Tässä kuvassa on serkukset "kerroksittain". Kuukauden ikäinen siskon poikani ja omani mahassa, joista tulee serkukset. On muuten aikast hankalaa pidellä tuollaista pientä nyyttiä tämän mahan kanssa.