Vietät vaikka koko päivän kesäisen

Vai mitä ne lauseet olivatkaan siinä Puuhamaan mainoksessa mitkä aina jäi soimaan päähän. :) 

Me oltiin viime viikolla Puuhamaassa ja vietettiin koko kesäinen päivä, tosin taisi kaksi vesisadekuuroa iskeä päivän aikana. Eka sadekuuro yllätti meidät kun päästiin niiden niagaran putouksien ylätasanteelle. Ja ei muuten sitten se pussi liikkunut minnekkään kun liukumäki oli kastunut hieman vedestä, sai itse käsillä työntää itseään alas ja lisäksi kastui kyllä laskijankin peppu. :D Mutta onneksi on kesä niin se kuivaa sen minkä kastaakin. 

Me oltiin liikenteessä kotiäitiporukan miniporukalla. Miniporukka, koska kaikki eivät päässeet mukaan. Meitä oli siis neljä äitiä ja seitsemän lasta. Päivä oli ihana, mentiin lasten ehdoilla ja rauhallisesti, ei tarvinnut hosua ja hoputtaa lapsia. Väkeä ei paljoa ollut ja kaikki kiskatkaan ei vielä ihan auki olleet. Syötiin omia grillattuja eväitä, ikäväksi maastopalovaaran vuoksi sai käyttää vain kaasugrillejä, olisi tullut niin omat lapsuusfiilikset esille kun olis ollut se kunnon vanha puugrilli käytössä. Meillä oli siis lapsuudessa siellä aina eväinä folioon käärittyjä paahtoleipähamppareita ja niin oli nytkin, pikkasen päivitetty versio kylläkin.Täytyyhän sitä jotain perinteitä vaalia omille lapsilleenkin. 

Puuhamaa on hyvin samanlainen kuin silloin mun lapsuudessa, joitain uusia juttujakin oli kyllä tullut. Ihanaa puuhattavaa pienille koko päiväksi. Jopa niin paljon viihdyttiin, että ostettiin toisen päivän liput matkaan mukaan, eli tiedossa on tälle kesälle vielä toinen puuhamaa päivä. Kaikinpuolin hyvin siisti paikka, joten kyllä sinne kelpaa mennä puuhaamaan toiseksikin päiväksi vielä. 

Lapset tykkäsivät kun saivat mennä karuselleihin ja muihin juttuihin niin monta kertaa kuin vain mieli teki. Ja suurin jono taisi syntyä meidän porukan lapsista. :D 

Puuhanallea pääsi myös muutaman kerran päivän aikana tapaamaan. 

 Vesipuistoon ei menty tällä kertaa ollenkaan, oli tosi tuulinen päivä eikä mikään liian kuuma. Mutta jospa sitten seuraavalla kerralla mennään, jää nähtäväksi. Tuolla on niin paljon kaikkea, ettei millään ehdi yhdessä päivässä ilman kiirettä kokeilla kaikkea. 

Kaikinpuolin tosi kiva reissu ja kiva paikka.

 :)

Viisi vuotta

Nyt se on ohi. Esikoisen viisivuotissyntymäpäivä. Päivä sujui kaikin puolin hyvin. Leivottiin kakku, jota koskaan aiemmin en ole suostunut tekemään, on tuntunut väärältä tehdä kakku kun itse sankari ei pääse paikalle juhliinsa. Mutta nyt tuntui siltä, että nyt sen voisi tehdä. Vietiin kukkia isoveljelle sekä tytöt ja heidän serkkunsa saivat viedä vielä autot "lahjaksi". 

Olin jotenkin ennakkoon ajatellut, että tuo synttäripäivä on todella raskas ja jännittänyt ja ehkä vähän stressannutkin sitä etukäteen. Mutta kaikki sujui hyvin ja päivän jälkeen tuntui siltä, että se harmaa verho on taas vedetty silmien edestä pois. On jotenkin mielenkiintoista mutta samalla pelottavaa kun miettii ja pohtii miten se oma mieli toimii. Osaan jo itse huomata milloin minulla on vaikeampaa ja harmaampaa, kun taas huomaan milloin on helpompaa ja niin sanotusti normaalimpaa taas olla. Todennäköisesti elämäni tulee menemään tästä eteenpäin samaa tietä kulkien, välillä helpompaa ja välillä vaikeampaa. Lapsen menetys tulee kulkemaan aina kanssani, ei sitä surua pysty hautaamaan sinne hautaan mukaan vaan se kulkee sydämessä mukana. Joka vuosi erilaisena. 

Yksi kerta kysyin tässä mieheltäni, että miksi me juuri saimme tämän tien kuljettavaksi? Miksi me emme vain voineet saada esikoista kotiin elävänä? Miksi jonkun pitää kokea vauvan kuolema? Mutta ei näihin kysymyksiin vain ole minkään näköistä vastausta. Enkä aina jaksa pitää totena lausetta, että jokaiselle annetaan kannettavaksi sen verran kuin jaksavat kantaa. Ei, en olisi jaksanut ottaa kannettavaksi lapsen kuolemaa. Se on kuitenkin hyvin kokonaisvaltainen raskas kuorma. Sellainen mitä muut ei enää nää tai muista, mutta itse sen kyllä tunnet ja tiedät. Enkä syytä lastani tästä mitenkään, tuskin hän vanhemmilleen olisi halunnut tälläistä antaa, uskon koko sydämestäni, että hän olisi halunnut meidän luokse tulla jos siihen olisi mahdollisuus annettu. Olen ylpeä mitä hän on minulle opettanut. Hän teki minusta äidin, pieni täydellinen täysin terve poikani. 

Keskimmäisellä on ollut kauhea kuolemankaipuu vai miksi sitä sitten kutsuisi. Hän haluaa kuolla koska haluaa nähdä isoveljensä. Nyt hän on hyväksynyt sen, että kun on vanha vanha mummo jo itse, niin sitten pääsee näkemään isoveljensä. On raastavaa kun lapsi sanoo haluavansa kuolla. Kun kuoleman loppullisuutta ei kuitenkaan ymmärrä loppuun saakka, vaikka sen ymmärtääkin, ettei isoveljeä ole mahdollista nähdä ilman kuolemaa. Nämä on näitä vaikeita keskustelun aiheita lasten kanssa.