maanantai 31. maaliskuuta 2014

Muisti ja muuta höpötystä

Olen huomannut tämän toisen raskauden kuluessa, että muistini pätkii ja usein. Monestihan monet ovat puhuneet siitä, että raskausaikana tulee muistamattomaksi ja se vaan jatkuu kun vauva on syntynyt. Joo, oon nyt viime aikoina huomannut todellakin ettei se muisti oikeen aina pelitä. Itseään alkaa ihan naurattaa kun ei muista mitä on tekemässä viiden sekunnin päästä tai mitä on tehnyt. 



Eilenkin päätin vaihtaa puhtaat lakanat ja niitä sitten lähdin hakemaan. Menin siivouskaapille ja kirosin mielessäni miksi sen oven edessä on tuoli ja jotain muuta, etten jaksaisi millään siirtää. Onneksi muistin ennen kuin aloin niitä siirtämään, että en todellakaan edes kyseiseen kaappiin tahtonut vaan olin menossa liinavaatekaapille. ;) Siinä sitten miehelleni kerroin tätä ja hän naureskeli mun muistamattomuudelle, miten mä voin unohtaa makuuhuoneesta lähtiessä mitä olin tekemässä, jos olin just ottanut käytetyt lakanat pois. Mutta niin vaan voi unohtaa. Monta kertaa päivässä myös mietin et täytyy käydä netistä tarkistamassa se ja se juttu ja kun menen koneelle en enää muista mitä piti tehdä.  Sekä lukemattomia kertoja alan selittämään jotain ja sitten en taas enää muistakaan mitä yritin olla sanomassa. :D

 
Sekä oon myös huomannut, että kun oon päivät nyt ollut yksin kotona ja meinaan et mulla on aikaa vaikka mihin, niin sitten kuitenkin huomaan, että päivä on tosi äkkiä mennyt ja en oo mitään saanut aikaiseksi. Tosin oikeen mitään en pysty tekemään, sillä en mitään painavaa voi nostaa ja selkä tulee tosi äkkiä kipeeksi kun vähänkin jotain tekee. Mutta oon pyrkinyt siihen, että ruoka olisi aina valmista kun mies tulee töistä, jos ei ole mitään edellispäivän ruuan tähteitä jäljellä. Usein huomaan kelloo katsoessani, että kauhea kello on jo taas noin paljon ja mun piti ruokaakin tehdä. Sitten monet ihmettelee miten mä saan ajan kulumaan kun oon vaan kotona. Joo ei tarvii olla huolissaan liiankin hyvin saan ajan kulumaan tekemättä mitään. :)


Tuntuu myös siltä etten koskaan ehdi tänne mitään kirjoitella. Mielessä on monesti, että kirjoittasin sitä ja tätä, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Ja osa aiheista on sellaisia, että olen miettinyt uskallanko niistä kirjoittaa. Esimerkiksi pikkusisarukselle hankkimista vaatteista. Minun mielestäni pikkusisaruksella on oikeus saada jotain omaa, joten siksi olen hänelle muutaman jutun ostanut. Ja minähän olen ihan hurahtanut muutenkin lastenvaatteisiin, niin en vaan voi olla ihastelematta niitä ja sitten kun jotain kivaa on löytynyt vauvalle niin olla ostamatta. Vaikka kovin ristiriitaiset tunteet ovatkin sen suhteen. Vaikka itse en siihen usko, että jos ostan jotakin vauvalle niin sen vuoksi jotakin kävisi. Mutta en myöskään osaa luottaa siihen, että elävän vauvan saisin, joten kovin vaikeaa tämä on.


En ole myöskään pitkään aikaan ottanut vauvamahasta kuvaa, en siis sen jälkeen kun sen täälläkin julkaisin. Oliverin raskaus ajasta on monta vauvamasu kuvaa ja jotenkin harmittaa etten saa itseäni niskasta kiinni, että pikkusisaruksen masuajoistakin kuvia tallennettaisiin muistoiksi. Tarvitsee kyllä piakkoin oikeasti ottaa edes yksi kuva. Muutenkin tuntuu ettei ole mitään päälle laitettavaa kaapissa. Mulla on neljät raskaushousut ja yksi hame, jotka kaikki menee kyllä päälle mutta ei niiden kanssa voi olla. Joten ainoat niin sanotut housut jota voin käyttää on legginsit ja tällä hetkellä oon niin kyllästynyt kaikkiin mun tunikoihin. Ostin kyllä yhden tunikan tuossa pari viikkoa sitten, mutta kun se oli ollut pari kertaa päällä on se aivan nukkaantunut vatsan kohtaa. Ja mä en edes ole hieronut vatsaani se päällä ollessani. Täytyisi kokeilla pystyykö sen pelastamaan vielä, jos nukkaimurilla, vai mikä se pieni vekotin lie nimeltään, kokeilisi sitä nukkaa irrottaa. En vain ole saanut aikaiseksi kun siitäkin mulla on niin huonoja kokemuksia olen sillä saanut yhteen paitaan jopa reiän, mutta on se kyllä joissakin vaatteissa toiminut. Mutta nää on taas näitä juttuja kun siirrän ja siirrän koko ajan eteenpäin. 

Aurinkoista viikkoa teille kaikille!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Lisää tähtiä!!!

Nyt on sitten lisää tähtiä keittiössä. Äitini oli käynyt lukemassa blogiani ja oli käynyt hakemassa minulle tähtikannun ja sen tiskiharjan. Iso kiitos äiti!


 Mä haluisin myös uudet laatat välitilaan ja liesituulettimen keittiöön, mahtaisko nekin onnistuu äidin tuoda?!? ;) Mä kyllä tuun mukaan mielellään valitsemaan niitä.


On ne vaan tosi kivat tiskipöydällä, piristää kummasti mieltä. :)

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Taas vähän tähtiä!!!

Viime viikolla shoppailin lisää tähtiä meidän kotiin. 
Tosin suurinosa noista tähdistä lähtee nopsaan roskiin käytön jälkeen. ;) 
Sillä ovat tähtiservettejä. :) 

Yks tähdistä sitten viihtyykin kauemmin keittiössä. Ostin nimittäin greengaten astianpesuaineen. Kivan näköinen pumppupullo pitää pöydällä esillä, ei tarvitse laittaa piiloon kaappiin, niin kuin teen aina fairypullon kanssa. Ja on kiva kun on tuollainen pumppupullo, jos tarvitsee ruuanlaiton yhteydessä huuhdella käsiä ja tahtoo esim. rasvat pois käsistä, niin voi tuosta sitten siihenkin tarkoitukseen ottaa pikkuisen tipan. 


Siellä olis ollut vielä sellainen ihana puinen vanhan ajan tiskiharja, mikä olis ollu tosi kiva laittaa esille pöydälle, johonkin kippoon pystyyn. Niin kuin siellä kaupassa oli laitettu se harmaaseen pieneen tähtikannuun pystyyn. Mutta sen jätin vielä ostamatta. Mutta nyt on jäänyt mietittyttää, et pitäiskö käydä sellanenkin hakemassa keittiön piristykseksi. 



keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kevät

Taas on vaihtunut yksi vuodenaika.
Kevät on tullut!
Aurinko lämmittää jo selvästi. 
Ulkona tuoksuu kevät. 
Ilma näyttää ihanan keväiseltä.
Mutta mieleni ei ole ihanan keväinen, ei samanlainen kuin ennen keväisin. 
Nautin ihanasta auringon lämmöstä ja kevään tuomasta energiasta.
Mutta se energia ei tunnu tarttuvan tarpeeksi. 

 
Sydämessä on kauhea ikävä ja suru. 
Nyt kun jotenkin tänään huomasi tuon vuodenajan vaihtuneen kunnolla kevääseen, tuli haikean surullinen olo. Mennään koko ajan tätä ensimmäistä suruvuotta eteenpäin. Kohta se on lopuillaan. Onko se hyvä vai huono? En tiedä. En olisi halunnut tälläistä, mutta niin kuin kaikki tietää sitä ei kysytty. 



Tänään kävelin hautausmaalle.
Kyyneleet valuivat pitkin poskia.
Mieleni valtasi ajatus, miksi minun kohtaloni on käydä täällä oman lapseni haudalla. 
Edelleen se tuntuu vaan niin väärältä. Tuskin se koskaan hyvältä voi edes tuntua. 
Mutta se ikävä mikä tänään tuli pintaan oli jotakin tosi suurta taas pitkään aikaan.
Vaikka joka päivä on kamala ikävä omaa lastaan, niin joinakin päivinä se vaan tuntuu niin paljon vaikeammalta ja suuremmalta.
Tänään oli se päivä. 


Äidillä on niin kova ikävä sinua rakas Oliver! Suukkoja ja haleja sinulle sinne taivaaseen! <3

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Mielenrauhoittaja

Tässä raskaudessa olen saanut mieleni rauhoittumaan monta kertaa kotidopplerin avulla. 



Ekassa raskaudessa aina kummastelin, miksi joku haluaa sellaisen hankkia, että on se aika turha laite kuitenkin. Mutta tässä toisessa raskaudessa siitä on tullut kultaakin kalliimpi. Meidän tuo doppler on tuollainen kaikista edullisin. Ihan varhaisilla viikoilla sillä oli vaikeaa löytää sydänääniä, tosin koska istukkani sijaitsee edessä myös se hankaloittaa osaltaan. Mutta kyllä me ollaan ihan hyvin sillä pärjätty kuitenkin. Nyt jos olisin tilaamassa niin tilaisin sellaisen, jossa se kuuntelulaite on erikseen ja se pää jolla sydänääniä etsitään erikseen. Tosin en osaa sanoa onko sellainen yhtään sen parempi. Mutta itse olen ajatellut, että sellaisella olisi helpompi etsiä, kun ei koko laite mene siihen ultrausgeeliin. Meillä tuli tuon mukana ihan pienen pieni putkilo, sitä ultrausgeeliä. Ostinkin sitten ihan prismasta sellaisen aloe vera geelin ja se on toiminut yhtä hyvin vaikka ei olekaan mikään ultrausgeeli. Ja maksoi kolmasosan siitä mitä ultraäänigeelipurkki maksaisi.

 Vaikka liikkeitä tunnen jo hyvin, niin silti välillä tulee sellainen olo, että on pakko saada tarkistettua tilanne. Ja tämä pikkusisarus jo pariin kertaan meidät vanhemmat ehtinyt säikäyttääkin, kun ei ole millään meinannut löytyä. Hän kun on nyt päättänyt mennä kyljellään ja selkä minun vatsaani vasten niin ei tahdo liikkeet kaikki tuntua niin hyvin ja vielä hällä on niin paljon tilaa, että voi leikkiä piilosta ja säikytellä meitä. Mikä ei muuten ole ollenkaan mukava juttu, sillä paniikkihan siinä syntyy. Olen yrittänyt sanoa hälle, että voisi mennä takaisin pää alaspäin asentoon, mutta vielä ei ole äitiään totellut. Välillä vaikka oonkin liikkeitä tuntenut päivän aikana, on silti pakko tarkistaa sydänäänet, alkaa tuo oma pääkoppa jotenkin olemaan sellainen ettei se usko, että kaikki tuntemat liikkeet olis ollut vauvan liikkeitä. 



Olen huomannut mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä vaikeammaksi mun tulee luottaa omaan kroppaani ja siihen, että pikkuisella olisi kaikki hyvin.  Päässä pyörii oikeastaan 24 tuntia päivässä ja jokaisena päivänä viikossa, vain se, että onko se vauva hengissä vai ei. Se on alkanut käymään vähän raskaaksikin, mutta kun sitä vaan ei osaa luottaa, että tämä vauva elävänä saataisin kotiin. Ainaiseen väsymykseen tuo lisäksi hemoglobiini, joka on pikkaisen alhaalla, mutta nyt on aloitettu rautakuuri sen hoitamiseksi. Perjantaina ollessani neuvolassa, neuvolantäti kysyi, olenko ollut väsyneempi kuin normaalisti. Minä vastasin vaan etten ole huomannut ainakaan. Kunnes kotona tajusin, että olenhan ollut muutaman päivän väsyneempi kuin normaalisti. Mutta sitä vaan ei huomaa kun jotenkin on ollut jo kesästä asti henkisesti niin väsynyt eikä oikeastaan yhtään kirkasta ja väsymätöntä päivää ole ollut. Koskakohan tämä väsymys oikeen lakkaa, vai lakkaako se ollenkaan?!? Joskus vaan niin haluaisi unohtaa kaiken mitä on tapahtunut ja aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Mutta en minä silti halua esikoistani, rakasta poikaani koskaan unohtaa. Mutta tahtoisin tämän väsyneen olotilan unohtaa.