Viikonloppu ilman suunnitelmia...

Minulla alkoi viikonloppu pitkään aikaan ilman minkäänlaisia suunnitelmia tai olihan mulla suunnitelmia. Olin päättänyt, että vihdoin siivoan kaapinsiivous projektini loppuun ja sen jälkeen voin laittaa jouluverhot ja muitakin jouluisia juttuja esille. Mutta miten kävikään. Torstai ja perjantai välisenä yönä mulla tuli kurkku kipeäksi. Töissä jaksoin vielä olla tosi hyvin eikä tuntunut ollenkaan hassummalta. Mutta kotiinpäästyäni hetken sohvalla oltuani tajusin että taitaa olla kuumetta tulossa. Ja niinhän se kuume sitten iski mulle. Eilen en jaksanut mitään muuta kuin nukkua, istuminenkin oli liian raskasta. Kamalaa yrittää syödä kun ei jaksa istua. Tänään on ollut jo vähän parempi ja ainakaan vielä kuume ei ole noussut takaisin. Saas nähdä miten illalla käy. Toivon kyllä, että olisi mennyt tuo kuume näin pian ohi, mutta yleensähän se sitten voi illasta alkaa taas nousemaan. Jännityksellä odottelen minne päin tämä flunssa menee. Toivon vaan niin, että olisi ohi kun juuri vasta olin kipeänä loka- ja marraskuun vaihteessa. Taitaa olla mulla alentunut tuo vastustuskyky ja kun aloitin työt päiväkodissa, niin siellä varmaan liikkuu enemmän flunssapöpöjä kuin kotona tehdessä töitä, kun lapsiakin on paljon enemmän. Ja nyt tuntuu muutenkin että kaiken maailman flunssapöpöjä on ollut tosi paljon liikenteessä. 

Ja taas kuvaton postaus, tiiän et kuvattomat postaukset on tylsiä, mutta mun kameraan ei oo tarttunut minkäänlaisia kuvia hetkeen. Ja muutenkin aika tylsät jutut täällä pyörii, mutta jospa sitä vaikka joulujuttuja jossain vaiheessa pääsis tännekkin kirjoittamaan. Toivottavasti te rakkaat lukijat jaksatte pysyä mukana vaikka hiljaiseloa täällä on tällä hetkellä ollut jo aika kauan. Ja tervetuloa mukaan kaikki uudet lukijat, joita on matkaan tullut! :)

Aurinkoista pakkassunnuntaita! 


Muoks. Niinpä se kuume sitten päätti nousta illasta takasin. Mä kun niin toivoin et pääsisin jotain muutakin jo tekemään kun makoilemaan, alkaa kiintiö olemaan täysi, sitähän on vasta kohta 2,5 päivää tehty. Ja lopusta ei tietoa... 

Isänpäivä

Tänään on vietetty isänpäivää. Meillä tämän vuoden isänpäivän piti olla erityinen. Niin voihan se toki sitä olla nytkin, mutta eri tavalla kuin ajateltiin. Ei ole mukavaa viettää isänpäivää, kun ei voi lapsen kanssa mitään lahjaa tehdä isille. Meidän isänpäivään kuului siis haudalla käynti. Meidän isi on kyllä silti maailman paras isi vaikka Oliveria ei päässytkään hoitamaan täällä maan päällä. Mutta Oliverin isi hän on ikuisesti. Meidän isi on aivan mahtava, hän jaksaa siivota ja laittaa ruokaa kun minä olen töiden takia ollut väsynyt ja en varmasti ole muistanut häntä kiittää siitä tarpeeksi. Toivon, että jonain päivänä voimme viettää isänpäivää niin että meillä olisi myös täällä maan päällä lapsi. Isänpäivänä olisi ollut vain paljon mukavempaa jos sen olisi saanut viettää niin että pieni taivaan enkelimmekin saisi olla mukana. Maailman julmuus ja epäreiluus on taas ollut hyvin pinnalla tänään. Miten tämä elämä vain onkin välillä niin epäreilu. Siitä huolimatta hyvää isänpäivää kaikille maailman iseille!

Kivi

Hautakivi on ollut nyt melkein kaksi viikkoa paikallaan. Nyt hautausmaalla on pojalla jotakin omaa, meidän vanhempien suunnittelema hautakivi. Siitä tuli sellainen kuin me ajattelimmekin sen olevan.

Nyt se tuntuu jotenkin lopulliselta, oman pojan nimi hakattuna kiveen. Nyt paikka on valmis jossa käymme muistelemassa poikaamme ja kertomassa hänelle miten meillä menee. 

Voi miten minulla voikaan olla ikävä sitä pientä rakasta lastani.

 

En halunnut kaikille julkiseksi poikamme sukunimeä, joten se on rumasti viivattu yli kivestä. Mutta näkee siitä silti minkälainen kivemme on. Kuva ei ehkä ole parhaasta mahdollisesta kuvakulmasta otettu, mutta tämä saa nyt kelvata. Päivisin kun tuota valoa ei riitä kauhean kauaa, niin en ole ehtinyt menemään valoisaan aikaan ottamaan uutta parempaa kuvaa. 

Iso kiitos teille kaikille jotka olette auttaneet meitä tämän kiven hankinnassa. Ja kiitos Oliverin kummitädille havuista. 

Ja iso kiitos myös teille kaikille jotka olette tuoneet valoa ja tai muuta kaunista poikamme haudalle. Sydäntäni lämmittää joka kerta kun näen tai kuulen, että joku on käynyt "tervehtimässä" poikaamme. 

<3

Pyhäinpäivä

Tänään kävimme kirkossa kuuntelemassa rakkaan poikamme nimen kun se luettiin muiden haudan lepoon siunattujen joukossa. Miten kamalalta se kuulostaakin. Jokaiselle sytytettiin oma kynttilä, sekä yksi kynttilä joka sytytettiin kaikille niille joita haluaa muistella mutta ovat haudattu muualle. Nyt on sitten virallisesti viimeisen kerran lausuttu rakkaan poikamme nimi. Nyt se lukee hautakivessä hautausmaalla. Miten tämä elämä onkin julmaa, ennen pyhäinpäivänä on muisteltu niitä rakkaita isovanhempia nyt heidän lisäksi muistellaan myös omaa poikaa. Olisin kyllä mieluusti tämän kokemuksen jättänyt väliin. Mutta kun mitään ei itse pysty tässä maailmassa päättämään. 

Illan päätin istumalla terveyskeskuksen päivystyksessä. Ärsyttävä poskiontelon särky osoittautui poskiontelon tulehdukseksi. En vain enää psytynyt odottamaan maanantaille tämän säryn kanssa ja nyt tuntuukin ihan kuin toinen puoli päästä irtoaisi. Toivon mukaan lääkkeet alkaa auttamaan pian.