tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hauskaa vappua!


Minä kun en tykkää niistä perinteisistä värikkäistä serpentiineistä ja en ole päässyt kyläkauppaa pidemmälle ostamaan mitään ihania serpentiinejä, niin päätin kiupsauttaa vähän tuollaista vaaleanpaunaista ja vihreää, joissa valkoisia pilkkuja, lahjanarua serpentiinin tilalle. (Toki lastenhuoneessa on sitä kirjavaa, tuomassa hoitolapsille vapputunnelmat.)


Meillä Adakin päätti olla rohkea ja kokeilla leikkiä ilmapallolla, kunhan ei vaan pamahtais. 

Ihanaa, hauskaa ja kivaa vappua kaikille!!! :)

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Sunnuntai

Tänään ollaan oltu oikein urakalla pihalla!

Nyt on tuijien alta heinät revitty, kiitos miehelleni. Mäntyjen alta haravoitu ja vähän siistitty turhia oksia. 

Grillattu ekaa kertaa tänä vuonna, hyvin hyvin epäterveellistä makkaraa. Maissiakin mun olis tehnyt mieli, mutta sitä ei kotona ollut, ens kerralla sitten. 

Tänään oli ihanan lämmin kevätpäivä, auringon paistaessa oli pihalla suorastaan kuuma kun touhuili samalla. 

Nyt kyllä väsyttää ison happimäärän jälkeen sekä erittäin huonosti nukutun yön jäljiltä. Mulla tuo selkä alkaa olemaan aikast kipeä. Sekä nukkuminen alkaa olemaan tuskaa, sillä mulle kun tuo kyljellään nukkuminen on aina ollut tuskaa. Tällä hetkellähän mä en saisi enää nukkua muuta kuin vasemmalla tai oikealla kyljellä ja se tuo kyllä haastetta nukkumiseen. Minähän olen aina nukkunut yöni mahallaan, se piti lopettaa jo alkuvuodesta. Opin nukkumaan niin, että olen hetken kyljellään ja sitten selällään ja vaihtelin sopivin aikavälein. No nyt kun ollaan jo viikoilla 28, niin se selällään nukkuminenkin on kielletty. Yöt on hyvin tuskaisia, sillä kyljellään kun nukun alkaa minun jalat särkeä ja minkäänlaiset tyyny viritelmät ei tähän auta. Olen nyt muutamana yönä nukkunut 5-15 minuutin pätkiä ja yleensä vasta neljän jälkeen yöllä saan nukutuksi vähän pidempään, koska silloin väsymys on jo hyvin suuri. Onneksi nuo pienet unen pätkätkin ovat auttaneet ja olen saanut levättyä joten päivät olen suht hyvin silti jaksanut. Nyt tuon jalkasäryn lisäksi on tullut kamala selkäsärky. Viime yönä monen tunnin tuskailujen jälkeen kävin laittamassa tukivyön ja luulinkin, että sain jo pitkän unenpätkän sen avulla ennen kuin alkoi taas tuntumaan oikein pahalta. Mutta kelloa kun katsoin niin oli vasta 10 minuuttia kulunut edellisestä katsomisesta. No ehkä nämä jalka- ja selkäsäryt ovat kaiken vaivan arvoinen. Saanhan ihanan kullannupun palkinnoksi. <3 

Nyt loppuu valitus ja muutama kuva tältä päivältä. :)





perjantai 26. huhtikuuta 2013

Tänään ne saapuivat!!!

Vapaapäiväni kunniaksi tänään saapui erittäin kauan odotettu paketti. 11 viikkoa ja 2 päivää, olen odottanut, että saapuivat. Miten niin olen laskenut viikkoja ja päiviä! ;)



 Ja ne on kyllä täydelliset!!!

Just hyvän väriset ja sellaiset kuin juuri kuvittelinkin. Oltiinhan me käyty testaamassa liikkeessä vaunuja, miten kaikki toimii ja miltä niitä tuntuu työntää, joten tiedossa oli ettei pettymään päästä. 



Tilattiin siis suoraan Saksasta hartanin topline x vaunut, näin ollen säästimme mukavasti rahaa. Suomessa kun maksavat enemmän. Tilattiin myös samalla vaunuhin kuuluva aurinko uv-suoja-hyttysverkko (oikeaa nimeä en sille tiedä) ja olen kyllä tyytyväinen että se tilattiin. Se on hyvin kätevän tuntuinen ja mikä parasta sen saa neppareilla kiinni vaunuhin. Sekä vaunujen mukana tuli läpinäkyvä sadesuoja.



Otettiin pehmeävaunukoppa, josta saa tarvittaessa tehtyä myös lämpöpussin isommalle lapselle kun istuu ratasosassa. 


Aurinko uv-suoja-hyttysverkko on ylemmässä ja alemmassa kuvassa, siitä saa siis tuollaisen lipan tuohon kuomuun ja siinä on kiinni tuo hyttysverkko-osa myös, jonka saa siis "lippaan" piiloon.



Läpinäkyvä sadesuoja, tykkään kun siitä näkyy vaunun kuosi läpi, jolloin ei tarvitse sateellakaan piilotella vaunujen omaa kuosia. :)

Nyt vaan odotellaan kesää ja pikkuisen syntymää, että päästään kunnolla testaamaan. 

 

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Reiman tehtaanmyymälässä

Olin eilen siskon ja siskon pikkuisen pojan kanssa Reiman tehtaanmyymälässä ja varastontyhjennysmyynneissä Kankaanpäässä. 


Sieltä tarttui mukaan mukavia edullisia ostoksia. Ja olis varmaan enemmänkin tarttunut, jos olis tiennyt kumpi meidän tuleva vauva on. Mutta ehkä parempi näin. Tehtaanmymälässä oli siis reiman ja tuttan vaatteita myynnissä.


Kokopuku oli kokoa 56cm ja maksoi 7 € ja kolmet housut sai 10 eurolla, ruskeat oli kokoa 50 ja turkoosit kokoa 62cm. 



Topparukkasia sai kolmet kympillä, ostettiin siskon kanssa kimppaan ja mulle tuli siis kahdet kokoa 0 ja 1. Ja nuo toppatöppöset oli puoleen hintaan ja hintaa jäi pikkasen reilu kymppi. 


Villapuku löytyi eurolla ja oli kokoa 74. ja nuo housut myös eurolla ja koko 50. Ei pikkuiselta ainakaan housut lopu kesken. ;)


Ja paras kaikista ostoksista oli nämä ihanat huopikkaat. Normaalihinta niissä on 60€ ja nyt sain ne puoleen hintaan. Koko niissä on 25, eli tovin saa odotella, että pääsevät käyttöön ja täytyy todella toivoa, että tuo koko on sopiva joku talvi pikkuiselle. Mutta ne oli niin ihanat etten voinut niitä sinne jättää. Tarviihan äidillä ja sen pikkuisella, molemmilla, olla huopikkaat. 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Lelukori

Kaipasin jotakin lelukoria olohuoneeseen, johon sitten voi laittaa vauvan leluja. Tai no olen jo päättänyt reilu vuosi sitten millaisen haluan. Mutta kun tuo virkkaaminen on sellainen juttu mulle, että se ei oikein suju. Silti rohkenin ostaa virkkuukoukun ja pyysin äitiäni hakemaan mulle sitä jotain kudetta olisko ontelokudetta. No kuitenkin. Onhan se kude tuolla majaillut jo jonkin tovin siis varmaan ainakin vuoden, mutten ole saanut aikaiseksi aloittaa, yhden korin tein jo aiemmin pipoille ym.. No koska en osaa virkata ja en myöskään osaa lukea niitä ohjeita, niin sävelsin jotain ohjeen mukaan. Siis eihän mulla ollut mitään hajua miten sen kuuluu mennä, mutta mä pujottelin sitä kudetta niin sain mä aikaiseksi jonkinlaisen korin. Ja kun tarpeeksi kaukaa katsoo niin kyllä sitä kehtaa esillä pitää. 

Kaksi huonoa juttua matkan varrella tapahtui ensinnäkin kuteen koko vaihtui kesken korin. Eli yläosassa on nyt paksumpaa kudetta kuin alaosassa ja pohjassa. Mutta ei anneta senkään häiritä. Sitten kun olin ääneen pohtinut, et olisko se jo tarpeeksi iso. Niin ja sääntö numero yksi älä kysy sitä ääneen sillä saattaa tapahtua jotain kamalaa. Ja eipä siinä sitten kauaa mennyt kuin kuului naps ja kas virkkuukoukku poikki. Niin se meni oikeesti poikki ja se oli paksu virkkuukoukku (olisko ollu kokoa 8). Joo, älkää kysykö miten mä siinäkin onnistuin?!? No onneksi omistan ihanan miehen ja se korjasi sen pikaliimalla, jotta sain vielä vähän matkaa tehtyä ja pääteltyä korin. Tosin en mä sitä itse päätellyt, koska enhän mä sellastakaan osaa niin pyysin ystävääni kun kävi meillä. Joo ja nyt mun pitäis sitten osata päättää ens kerralla kori, koska kyllähän mä seurasin miten se tehdään. Mut voitte vaan kuvitella että tuskin onnistuu.



Ja koska Ada-kissamme käytti keskeneräistä koria hyväkseen aina kun silmä vältti. Niin hänelle ehkä pitäisi vielä pujotella oma nukkumiskori. Kunhan vaan uskallan aloittaa uuden sillä korjatulla virkkuukoukulla. ;) 



Niin ja jos joku nyt tuntee kutsumuksen opettaa mua virkkaamaan korin, niin oikein mielelläni otan opetuskurssin vastaan. :)


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Vauvanhuone

Vihdoinkin meillä on vauvalle oma huone. Tai on se jo ollut pääsiäisestä, mutta mä en vaan oo ehtinyt sitä teille esittelemään. Mieheni siis joutui luopumaan työhuoneestaan, sai se tilalle pienen huoneen, joka on ollut ennen iso kylmiö. Mutta me tehtiin siitä yksi lisähuone, sinne mahtui hyvin mieheni työpöytä ja hylly. Mutta siis se vanha työhuone on ollut meidän olohuoneessa, meillä kun on sellainen hassu L-mallinen olohuone ja ollaan sitten se yksi osa tästä olohuoneesta rajattu kaapistoilla pois. Koska muuten sillä tilalla ei oikeestaan ole ollut minkäänlaista käyttöä. Nyt sitten tehtiin sinne vauvan oma huone. Onhan meillä lastenhuone jo ollut 2,5 vuotta, mutta tahdon pitää hoitolasten leikkihuoneen erikseen oman lapseni huoneesta. Vauvan huone ei nyt mikään super iso ole, mutta sen verran iso että sinne mahtuu hyvin lipasto ja sänky ja lattiallekin jää tilaa. Tällä hetkellä siellä tosin on varastoituna autonkaukalo ja matkarattaat ja kehtokin on siellä vielä, vaikka sitten vauvan syntymän jälkeen se saa paikkansa olohuoneesta sekä sitteri on siellä. 


Täällä on tällä hetkellä myös yksi terassin sohvaryhmän nojatuoleista, joka sitten kesällä on menossa ulos. Tästä huoneesta vaan on niin hankala saada kuvaa kun tilaa siellä ei kuitenkaan kuvaamiseen ole niin paljon tai sitten tarvisi ottaa jollain muulla kameralla kuvaa kuin tuolla järkkärillä. 

Vielä pitäisi hankkia jokin sopiva matto lattialle. Mutta en vaan osaa päättää minkä värinen sen tulisi olla. Ehkä joku neutraali vaalea, koska mitään ovea ei huoneen ja olohuoneen välillä ole, joten sinne on näkymä olkkarista niin ei ehkä ole kauheen mukavaa jos se on jokin riemunkirjava kun muuallakaan ei ole. Sekä yhteen seinään sängyn yläpuolelle olen ajatellut tauluhyllyä, jotta saisi jotakin mukavia kuvia laitettua esille ja sitten niitä olisi aina helppo siinä vaihdella. Luultavasti kestää muutama tovi ennen kuin se on täysin vauvanhuoneen näköinen eikä säilytyshuoneen näköinen, ainakin vauvan syntymään saakka. Jotta saa kaikki perustarvikkeet omille paikoilleen, kun ei niitä vielä viitsi ympäri kämppää levitellä kun ei ole ketään joka niitä käyttäisi päivittäin.


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Edellisviikolta...

Anteeksi hiljaiseloni. Olen ollut viime aikoina vähän väsynyt. Tai jaksan hyvin päivän ja kun ilta koittaa ja on koko päivän touhuillut niin väsymys iskee. Enkä ole saanut aikaiseksi tulla päivittelemään tänne. Nyt ajattelin, että on aika vaikka kuinka paljon väsyttäisi. 

Edellisviikolla olin siskoni kanssa hulluilla päivillä. Voi kamala sitä tungosta sanon minä. Mua ei ihan heti saa uudestaan sinne. Tai sitten menen yksin, sanoin siskollekkin, että ehkä siellä on helpompi mennä yksin kun porukassa kun koko ajan kadottaa seuransa siinä väen tungoksessa. Ja voipi olla et tää raskauskin vaikuttaa siihen, että menee ihan hermo ja tulee ahdistus kun ei enää nääkään missä se sisko menee. Ja kun yrittää jonnekkin päin mennä niin aina joku tukkii reitin.Olin ainakin kaksi päivää tämän reissun jälkeen ihan puhki. No eihän me oltu koko päivää toki hulluilla päivillä. Käytiin me ekaks vähän mun lääkärireissulla, mulla oli ultra ja joo, meidän pikkukaveri ei taaskaan tahtonut näyttää kumpi on. Se ehkä haluaa pitää mua jännityksessä loppuun saakka. Tai sitten se tietää et jos hän näyttää kumpi hän on niin tällä äidillä karkaa shoppailumopo käsistä. Et ehkä hän vaan tahtoo säästää äitinsä rahoja. 

Hulluilla päivillä vauvanvaatetarjontakin oli melkeistään kaikki tytölle tai pojalle. Joten aika pieneksi jäi minun saaliit. Ostin yhden benettonin bodyn, matkalautasen, jossa haarukka ja lusikka, harsoja, hyttysverkon matkarattaisiin ja purulelun. 


Lauantaina käytiin miehen kanssa prismassa ja mä ostin alesta kauan himoitsemani toppapuvun vauvalle. Se oli 70% alenuksessa ja hintaa jäi alle 12 euroa. Olisin tahtonut ostaa ihanan toppahaalarin, joka olisi ollut remun, mutta kun värit oli pinkki tai sininen ja toisaaltaan ensi talveksi meillä on jo kotona kaksi toppahaalaria ja sitten yksi on tulossa äitiyspaketin mukana ja nyt sitten tämä haalari ja takki. 


Lauantaina meillä kävi kylässä myös minun rakas ystäväni, poikansa kanssa ja minun kummitätini. Kummitäti oli kutonut ihanat pikkuiset lapaset, jotka meidän vauva sai. Sopii hyvin tuon uuden toppapuvun kanssa jos menee vaikka auton kanssa kauppaan, eikä tarvitse paksumpia hanskoja. 


Ostin myös ystävältäni hänen lapsensa vanhan pinnasängyn, joten pinnasänky asiat on tässä talossa päätetty. Ystävälläni oli juuri sama sänky kuin se jonka halusin ikeasta vain vanhempaa mallia ja eri värinen. Mutta pohdintojeni jälkeen päädyin siihen enkä uuteen. Ja nyt täytyy myöntää, että olen enemmän kuin tyytyväinen, että päätin tämän meille ottaa. Se täytyi tietenkin koota heti tuonne vauvan huoneeseen. :)  Niin ja siis otetaan varmaan toiseksi pinnasängyksi se mieheni vanha. Vaikka tänään just mietin et haloo kuinka monella on oikeesti kaks sänkyy. No, joo mut kun mä haluun. ;) On siinä järkeä tai ei. On tuo pinnasänky vaan niin kaunis. Paljon parempi kuin se valkoinen, tuo tulee niin kauniisti esille tuosta valkoisesta seinästä.


Niin ja älkää pelästykö ei mulla ole vielä vauvaa odottamassa lakanat valmiina siinä. Laitan vauvan lakanat vasta kotiuduttuani sairaalasta, jotta niihin ei kerry huonepölyä. Siinä on nyt päiväpeitto patjan suojana. 



Ja tässä vielä kuva mahastani kun viikkoja tuli täynnä tasan 25. 

Niin ja miksen mä älynnyt tuota mekkoa laittaa lauantaina päälle kun ystäväni otti musta masukuvia. Mulla oli vaan tylsä musta toppi ja rumat äitiyshousut. No ei aina voi kaikkee muistaa mitä kaapista löytyy. ;) Mieheni sitten joutui ottamaan mahakuvia seuraavana päivänä ennen kuin taas olin lähdössä. Olin vielä koko viikon päätteeksi viettämässä ihanaa, rentouttavaa ja hauskaa iltaa Partyliten kevätkiertueella.


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Suuri itku

Eilen oli mukava päivä, kunnes rakas kissamme päätti pilata sen. 



Ben päätti sitten juosta täysillä tv-tason päälle jossa minun rakastamani partyliten rannikon valot hurricanet sijaitsivat. Siis todellakin sijaitsivat, ne joita olen varjellut ja ihaillut. Joo, olen materialisti, sillä miltei rakastin niitä. Niin niitä oli kaksi, nyt niitä on yksi. Koska Ben päätti juosta täysillä tv-tason päälle ja siitä syntyikin niin kamala sirpaleiden helinä ja kiljunta, ettei kauheampaa oo kuultu. Ei varmaan jäänyt epäselväksi naapureillekkaan että meillä tapahtui jotain. Ihanaa tämä väsymys ja raskaus ja se yhdistettynä kissaan joka tuhoaa mun omaisuutta. Voin kertoa ei hyvä yhdistelmä. Kissakin pelkäs tunnin verran mua ja mun edessä meni maata myöden. Eikä vielä tänäänkään uskalla katsoa kuin alta kulmien mua päin. Ja joutui olemaan kylppärissä arestissa yli tunnin ja tällä kertaa minä en antanut periksi ja heltynyt päästämään vähällä. Tais jotain mennä kissan pää koppaan kun tänään ei tarvinnut kuin vähän ääntä korottaa ja käskeä lopettamaan juokseminen, niin johan kissa pysähtyi. Jes, kerrankin se tottelee mua(ees päivän;) ). No ollaan me jo pötkötelty vierekkäinkin, joten oon mä jo vähän leppynyt, vaikka anteeksi en anna että se hajotti mun kauniin somisteen.


Mietin että pitäiskö tuo jalka osa jättää Benille palkintopokaaliksi tästä suorituksesta. ;) Täytyy kyllä sen verran sanoa, että tämä oli ensimmäinen kerta kun jotain oikeesti hajoaa kissojen toimesta. Jos ei yhtä kaatunutta kukkapurkkia lasketa. Ada kerran pudotti somisteita, mutta ei saanut niitä rikki. Tällä kertaa tuli sellaset kunnon vahingot, tämän hurricanen lisäksi myös yksi kynttiläpurkki meni halki, josta alle puolet oli poltettu, nyt joutaa roskiin sillä sitä kun ei oikeen voi polttaa ilman sitä purkkia ja kynttilää kun ei saa mahtumaan minkään muun purkin sisälle. Tässä kohtaa kai todetaan vain että, elämä on. 

 

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Pohdintaa pinnasängystä

SUNDVIK Pinnasänky IKEA Toinen sängyn laidoista voidaan irrottaa, kun lapsi kasvaa ja oppii kiipeämään itse sänkyyn ja sieltä pois. 


Olen jo kauan sitten päättänyt että mä haluan ostaa meidän vaaville pinnasängyn ikeasta. Sundvik merkkisen, sillä siitä saa tuon toisen reunalaidan kokonaan pois ja siksi se olisi paljon pitempi käyttöisempi kuin tavallinen.

 SUNDVIK Pinnasänky IKEA Toinen sängyn laidoista voidaan irrottaa, kun lapsi kasvaa ja oppii kiipeämään itse sänkyyn ja sieltä pois.

Päätös on ollut myös helppo senkin takia, ettei meillä ole ollut minun vanhaa sänkyä tai mieheni. Kunnes sitten käytiin mieheni sukulaisten luona, jotka kysyivät että otatteko te sen mieheni vanhan pinnasängyn vauvalle. Epäilivät kyllä, että kelpaako se minulle. Siis kyllähän mä olen siitä ollut tietoinen, että se voisi olla heillä jos vain suinkin se on säilynyt ehjänä tai sitä on säilötty. No nyt sitten tuli ongelma. Haluanko mä sen sängyn missä rakas mieheni on ihan ekana nukkunut uniaan vai tuon haaveilemani sängyn ikeasta. Tosin jos ostais ikeasta sängyn makkariin ja laittais toisen vauvan huoneeseen. Joo tarvitaanko me kahta pinnasänkyä, tuskin. No nyt en sitten enää yhtään tiedä mitä mä haluun tän pinnasänky asian kanssa tehdä.